Malin Broman

Viulisti Malin Broman on paitsi kysytty viulusolisti, taiteellinen johtaja, kamarimuusikko ja opettaja myös suosittu viulisti-johtaja (’orchestral leader’). Malin Broman on saavuttanut menestystä sekä solistina että kamarimuusikkona. Hän on perustajajäsen nimekkäässä Kungsbacka-pianotriossa, jonka esiintymisareenoina ovat olleet muun muassa New Yorkin Carnegie Hall, Amsterdamin Concertgebouw, Wienin Konzerthaus, Kölnin ja Berliinin Philharmonie -salit. Vuosina 2004–2010 hän oli niin ikään nimekkään ja paljon levyttäneen Nash Ensemblen …

Tiila Kangas

Tiila Kangas on kokkolalaislähtöinen alttoviulisti, joka soittaa päätyönään Helsingin kaupunginorkesterissa. Tempera-kvartetin jäsenenä hän on viimeisen neljännesvuosisadan aikana konsertoinut laajalti Suomessa ja ulkomailla sekä levyttänyt mm. Sibeliuksen ja PH Nordgrenin jousikvartettoja. Tiila soittaa myös barokkialttoviulua mm. Helsingin Barokkiorkesterin riveissä. Hän toimi ahvenanmaalaisen Katrina Kammarmusik -kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana vuosina 2004–2014 sekä yhdessä Tempera-kvartetin kanssa Riihimäen Kesäkonserttien taiteellisena johtona vuosina 2004–2007. Tiila on …

Torbjörn Näsbom

Torbjörn Näsbom on lähtöisin Uplannin alueelta, missä hän oppi viulunsoiton isältään jo varhain. Hänelle avautui mahdollisuus päästä soittamaan Viksta Lassen ja Eric Sahlströmin kaltaisten pelimannisuuruuksien kanssa jo lapsena. Kouluttauduttuaan viulistiksi Ruotsin radion musiikkikoulussa Edsbergissä sekä Brysselin konservatoriossa hän toimi muusikkona Uumajassa, Norrlandsoperanin sinfoniaorkesterissa. Viulunsoiton ohella Torbjörn opetteli myös avainviulua, josta tuli sittemmin hänen pääinstrumenttinsa. Avainviululla hän soittaa kansanmusiikkia, mutta tekee …

Veikko Virkkala

Olen Veikko Virkkala ja opiskelen viimeistä vuotta Kaustisen musiikkilukiossa. Minulla on tällä hetkellä kaksi pääinstrumenttia, jotka ovat kontrabasso ja rummut. Rumpujen soittamisesta ei kuitenkaan tässä sen enempää, koska nyt puhutaan Bassonsoitosta. Musiikillisen urani olen aloittanut jo 3-vuotiaana, kun pääsin kokeilemaan viulunsoittoa Kaustisen Näppäreissä. Olen tosin jälkikäteen saanut kuulla, että ei se viulun soittaminen minua koskaan kiinnostanut vaan bassoa sitä piti saada soittaa …

MOTIV -kvartetti

MOTIV- kvartetin perustivat Pekko Pulakka, Essi Höglund, Jakob Dingstad ja Lauri Kankkunen vuonna 2020. Se syntyi soittajien motivaatiosta kehittää ja ilmaista omaa muusikkouttaan jousikvartettisoiton kautta. Jousikvartetti kokoonpanona on yksi kamarimusiikin ehdottomista kulmakivistä, kenties jopa niin sanottu kuningaslaji. Samalla se on myös instrumentti, jolle moni säveltäjä on kirjoittanut kaikkein henkilökohtaisimmat ajatuksensa ja tuntonsa – eikä niitä pääse soittamaan muualla kuin jousikvartetissa. …

Jouko Laivuori

Jouko Laivuori (s. 1959) aloitti pianonsoiton Tampereella ja suoritti Sibelius-Akatemian pianodiplomin vuonna 1984. Laivuori soittaa kaikenlaista musiikkia kantrista häröilyyn. Hän on levyttänyt ja kantaesittänyt erityisesti suomalaista nykymusiikkia. Viime vuosikymmenen hän on keskittynyt vanhaan musiikkiin. Laivuori on Avanti!-kamariorkesterin perustajajäsen. Nykyisin Laivuori toimii Radion Sinfoniaorkesterin kosketinsoittajana ja on siten Suomen ainoa virassa toimiva orkesteripianisti.

Eero Hämeenniemi

“Kaija Saarikettu tilasi minulta kamarikonserton sooloviululle ja jousiorkesterille ja  soitti teoksen kantaesityksen Seinäjoella vuonna 1998. Lakeuden jousia johti Juha Nikkola. Konsertin jälkeen muuan rouva tuli kiittelemään minua siitä, että olin musiikissani tavoittanut etelä-pohjalaisen jousisoinnin aivan täydellisesti: ”Tämän kappaleen voivat soittaa vain etelä-pohjalaiset muusikot. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla sen soittamisesta ei tulisi  mitään.” Tänä iltana KPKO:n loistavilla muusikoilla ja Tuomas Hannikaisella on oivallinen tilaisuus osoittaa, …

Sixten Lundberg

Näyttelijä Sixten Lundberg kertoo urastaan seuraavasti: “Valmistuin TeaK:ista v. 1983, ja olen sen jälkeen tehnyt lukuisia rooleja Lilla Teaternissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa. Edellinen roolini oli Stalinin suloinen ruoska, jossa esitin pääroolia, Zdanov. Svenska Teaternissa esitin monologia Grottmannen (Luolamies) ensimmäisenä Suomessa. Esityksiä yli 400. Paljon muutakin on ollut, mutta tässä nyt sentään jotain. Paljon on ollut firmakeikkoja. Radio ja TV ovat …

Alina Järvelä

Moi, minä olen Alina ja soitan viulua. Synnyin ja vartuin Kaustisella. Kun minua tuotiin Kokkolan synnytyssairaalasta kotiin näin kunnan rajalla Kaustisen vaakunan ja ymmärsin kohtaloni. Olen elämäni aikana soittanut valtavasti kansanmusiikkia ja paljon taidemusiikkia, sekä uutta että vanhaa. Päätyöni tällä hetkellä on Nurmijärven musiikkiopistossa missä toimin viulunsoiton lehtorina. Lisäksi kierrän maailmaa Frigg-yhtyeen kanssa, konsertoin mm. barokkiorkesteri Fibon kanssa ja opetan …

Tea Polso

Keskipohjalaislähtöinen cembalisti ja urkuri Tea Polso aloitti Sibelius-Akatemian opintonsa vanhan musiikin koulutusohjelmassa opettajanaan Anssi Mattila. Cembalonsoiton A-tutkinnon hän suoritti v. 2008 Elina Mustosen johdolla. Polso on valmistunut Sibelius-Akatemiasta myös kirkkomusiikin koulutusohjelmasta, jossa hän teki urkujensoiton diplomin prof. Olli Porthanin johdolla. Opintojaan hän on täydentänyt useilla mestarikursseilla opettajinaan mm. Mitzi Meyerson, Marieke Spaans ja Jacques van Oortmerssen. Polso on työskennellyt sekä kanttorina että konsertoivana muusikkona. Hän on toiminut säännöllisesti continuosoittajana mm. Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Barocco Borealen ja Helsingin Barokkiorkesterin (2007–2014) riveissä ja esiintynyt useilla kotimaisilla …