Kirill Kozlovski syntyi v.1981 Mogilevissa. Hän on opiskellut pianonsoittoa Valko-Venäjän Musiikkiakatemian Lyseossa, Sibelius-Akatemiassa sekä Wienin Musiikkiyliopistossa. Barokkimusiikkia ja cembalonsoittoa hän on opiskellut Novia-ammattikorkeakoulussa sekä Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 2017 Kozlovski valmistui musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemian DocMus-yksikön taiteilijakoulutuksesta aiheenaan Dmitri Shostakovitshin musiikin kontekstualisointi.
Vuonna 2016 ilmestyi sopraano Jenni Lättilän ja Kirill Kozlovskin CD-tallenne Richard Wagnerin kootuista yksinlauluista (Siba Records). Vuonna 2017 Pilfink Records julkaisi Kirill Kozlovskin ensimmäisen soololevyn «Shostakovich in Context», joka sisältää Shostakovitshin musiikin lisäksi Ilari Kailan, Matei Gheorghiun ja Mikko Nisulan pianoteoksia. Vuonna 2022 Toccata Classics –levy-yhtiö julkaisi Kirill Kozlovskin tallenteen Juri Shaporinin kootuista pianoteoksista. Muita levytyksiä suomalaisesta piano- ja liedmusiikista Kozlovski on tehnyt mm. Alba Records ja Nova Records -levy-yhtiöille.
Kirill Kozlovski on esiintynyt soolokonsertein ja kamarimuusikkona useilla kansainvälisillä festivaaleilla mm. Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Venäjällä, Virossa ja Espanjassa. Omia soolokonsertteja hänellä on ollut paitsi Suomessa myös muualla Pohjoismaissa. Solistina hän on esiintynyt Minskin Filharmonisen orkesterin, Helsingin, Lappeenrannan ja Oulun kaupunginorkestereiden, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Tampere Filharmonian, Jyväskylä Sinfonian sekä Radion Sinfoniaorkesterin kanssa. Kirill Kozlovski esiintyy säännöllisesti liedpianistina Suomessa ja ulkomailla. Hän on esiintynyt yhdessä mm. Jorma Hynnisen, Jekaterina Gubanovan, Monica Groopin, Mika Kareksen, Miina-Liisa Värelän, Iida Antolan, Tuomas Katajalan sekä Jenni Lättilän kanssa.