KAUSTISEN KAMARIMUSIIKKIVIIKKO 24.1.–1.2.2025
Ensi tammikuussa järjestettävän Kaustisen kamarimusiikkiviikon ohjelmassa on klassisen kamarimusiikin merkittävimpien teosten lisäksi uutta suomalaista ja australialaista musiikkia sekä italialaista vokaalimusiikkia 1650-luvulta. Vuodesta 2023 tapahtuman taiteellisesta suunnittelusta vastannut alttoviulisti Tiila Kangas on kutsunut Kaustiselle kansainvälisiä huippumuusikoita.
Viikon säveltäjävieraan Minna Leinosen teoksia kuullaan viikon aikana useita. Jousikvartetti Valo kantaesittää torstain konsertissaan Leinosen sävellyksen Soisin.
Kamarimusiikkiviikko alkaa perjantaina 24.1. Kansantaiteenkeskuksen Kalliosalissa Taidenäyttelyn avajaisilla sekä Musiikkilukion illalla. Vuoden kuvataiteilijan, kokkolalaislähtöisen kuvataiteilija Mira Roivaisen, taiteellisen työskentelyn perustana on maalaus.
Pelimannitalon suojissa on lauantai-iltapäivänä Lapset soittavat lapsille -konsertti, jossa esiintyjinä ovat paikalliset musiikin toivot. Ilmiö Ensemblen muusikot tutustuttavat yleisöä lisäksi puhallinsoittimiin.
Kaustinen-salin konsertissa Aika-avaruutta esiintyvät puhallinkvintetti Ilmiö Ensemble ja kamarimusiikkiviikon Vuoden nuori taiteilija, pianisti Niilo Ruotsala, yhdessä sopraano Meeri Pulakan kanssa. Ilmiö Ensemble konsertoi Kaustisen lisäksi sunnuntaina Kokkolassa, jossa se pitää lastenkonsertin. Kvintetti koostuu Suomen eri sinfoniaorkestereiden soolosoittajista, joita yhdistää jo nuoruusvuosien musiikkileireillä syttynyt intohimo kamarimusisointiin.
Sunnuntaina Kaustisen kirkossa yhdistävät voimansa kaksi vanhan musiikin huippukokoonpanoa, Earthly Angels ja virolainen lauluyhtye Floridante. He esittävät muusikkoabbedissan Chiara Margarita Cozzolanin Maria-vesperit: Vespro della Beata Vergine.
Konsertit lapsille ja koululaisille täyttävät viikon taiteilijoiden alkuviikon päivät, jolloin esiinnytään mm. Kaustisen kirjastossa ja Puumalan ja Järvelän kouluilla, jonne kyläläisetkin ovat tervetulleita. Tiistai-illan ohjelmassa ovat viikon uudet aluevaltaukset, kotikonsertti ja Aapintuvan pelimannien avoimet harjoitukset Kansantaiteenkeskuksen aulassa. Tupakonsertti Rantalehdossa on kauhavalaisjuurisen pianisti Niilo Ruotsalan, Vuoden nuoren taiteilijan oma resitaali Pilvi ja Esko Järvelän kotona.
Keskiviikkona Salonkylässä järjestettävän kyläkonsertin esiintyjistä mainittakoon harmonikan taikuriksi tituleerattu Veli Kujala, viulisti Kreeta-Maria Kentala, sopraano Meeri Pulakka, Valo-kvartetti sekä sellisti Timo-Veikko Valve. Illan päätteeksi on luvassa tanssia Salonkylän pelimannien tahdittamana.
Kansainvälistä tähtiloistoa Kamarimusiikkiviikolle tuo jousikvartetti Valo, joka konsertoi Kaustinen-salissa torstaina 30.1. Oululaislähtöisen, tutun Kaustisen kävijän alttoviulisti Lilli Maijalan lisäksi kvartetissa soittavat viulistit Maria Włoszczowska ja Tim Crawford sekä sellisti Amy Norrington. Ohjelmassa on Henry Purcellin neljä Fantaziaa sekä P.H. Nordgrenin seesteiseltä myöhäiskaudelta jousikvartetto no 10. Kantaesityksensä saa Kaustisen kamarimusiikkiviikon ja Katrina Kammarmusikin yhteistilaus, Minna Leinosen säveltämä Soisin. Konsertti huipentuu tunnettuun F. Schubertin a-molli jousikvartettoon lisänimeltään ”Rosamunde”.
Australian Kamariorkesterin (ACO) soolosellistinä vuodesta 2006 toiminut Timo-Veikko Valve esiintyy sekä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertin solistina että johtajana. Ohjelmassa on australialaisten Olivia Bettina Daviesin, Peter Sculthorpen ja Melody Eötvösin teosten rinnalla W. A. Mozartin d-mollikvartetto ja Robert Schumannin sellokonsertto. Konsertin nimi, Meraki, tarkoittaa mm. sen rakastamista mitä tekee sekä itsensä likoon laittamista, ja se on myös konsertissa kuultavan Melody Eötvösin teoksen nimi. Konsertti on omistettu KPKO:n pitkäaikaisen soolosellistin, kesällä menehtyneen Lauri Pulakan muistolle.Vuoden 2025 päättyy viikon taiteilijoiden ja paikallisten muusikoiden yhteisiin Kamarimusiikkitalkoisiin. Uutta ja yllätyksiäkin sisältävän illan juontaa Kaustisen Musiikkilukion pitkäaikainen kieltenopettaja sekä kamarimusiikkiyhdistyksen aktiivi Hilkka Rauhala.