
Neljän kansanmusiikin huippuammattilaisen muodostama kokoonpano BFP (Bergå Folk Project) kaihtaa määritelmiä. Kansainvälinen, kahdeksalla kielellä laulettu ja kahdellatoista instrumentilla soitettu ohjelmisto tarjoaa kuulijoille useita maailman- ja kansanmusiikin suuntauksia, tuntuvia tulkintoja ja leukoja loksauttavaa menoa.
Yhtye sai alkunsa kunnianhimoisesta projektista sovittaa uudelleen italialaissäveltäjä Luciano Berion (1925-2003) Folk Songs -sarja. Kappaleet palautettiin kansanomaisille juurilleen, mutta BFP:n käsissä lainailun, sovittamisen ja uudelleensäveltämisen ketjut saivat jokseenkin suuruudenhullut mittasuhteet. Sävelmät palautuivat sattumanvaraisille mantereille, toisinaan useammallekin. Yhdessä tekeminen oli niin antoisaa, ettei yhtye malttanut lopettaa siihen: tradition tutkiminen ja sen haastaminen jatkuvat yhä uusissa muodoissa.
BFP:n debyyttialbumi Bergå Folk Project palkittiin Etno-Emmalla 2023. Vuonna 2024 julkaistu Encore-EP puolestaan ammentaa Suomen alueen kulttuurista tuoden yhteen perinteitä ja nykyhetkeä – levyllä vierailee myös saamelaisräppäri Áilu Valle. Yhtyeen vakivieras on Abdissa Assefa, jonka perkussioita kuullaan molemmilla julkaisuilla.
Yhtyeessä soittavat ja laulavat:
Aili Järvelä, Iida Savolainen, Esko Grundström ja Topi Korhonen