Iikka Huntus

Olen Iikka Huntus ja opiskelen Kaustisen musiikkilukion toista vuotta. Pääinstrumenttini on viulu. Toki muitakin soittimia taidan, mutta sillä ei nyt ole väliä. Aloitin viulun soiton hyvin pienenä osallistumalla ensin Näppärikurssille. Aikaa kului ja siirryin Keski-Pohjanmaan konsevatoriolle opiskelemaan klassista musiikkia, lopulta Reijo Tunkkarin oppiin. Kaustislaisuuden myötä kansanmusiikki on tullut elämääni kuin vahingossa klassisten opintojen ohessa. Niimpä voitimme Erkki Virkkalan kanssa kesällä …

Heini Koskinen

Heini Koskinen aloitti sirkusopintonsa Lahdessa ja jatkoi Turun AMK:n Taideakatemiaan, josta valmistui sirkusopettajaksi. Sirkustaiteilijaksi hän valmistui Le Lido:n sirkuskoulusta Ranskan Toulousessa 2009. Heini aloitti uransa kiertämällä maailmaa soolonumerollaan Työ. Lisäksi hän on osallistunut mm. seuraaviin projekteihin: Trippo (Circo Aereo) – sirkusta & esinemanipulaatiota; Kosmos (Hurjaruuthin Talvisirkus); Mad in Finland (Galapiat Cirque) – sirkustaiteen valtionpalkinto 2015; PHAX – laulu & bodyperkussiokvartetti lastensairaalassa; Me, Mother (CEM) – sirkusta & teatteria äitiydestä; Clinamen Show (Groupe Bekkrell) – sirkusta …

Hanna Pakkala

Hanna Pakkala (s. 1985) on kansainvälisesti aktiivinen ja monipuolinen alttoviulisti, joka on kotonaan niin modernin kuin barokkialttoviulun kanssa. Hän toimi vuosina 2016-2023 Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin sooloalttoviulistina sekä Kokkola-kvartetin alttoviulistina. Tällä hetkellä Pakkala esiintyy Helsingin Barokkiorkesterin äänenjohtajana, jousikvartetti Guts!’n alttoviulistina, vierailijana orkestereissa, freelance-kamarimuusikkona ja solistina Suomessa ja Euroopassa sekä opettajana ja kouluttajana mm. Sibelius-Akatemiassa. Hänen Hans Gál: Music for Viola -levytyksiään on …

Hanna Hujanen

Hanna Hujanen on nuori, suomalainen klarinetisti ja kokenut orkesterimuusikko. Hän on työskennellyt muun muassa Tapiola Sinfonietan, RSO:n, HKO:n ja Avantin sooloklarinetistina, sekä toiminut kolme vuotta Kymi Sinfonietan vuorottelevana äänenjohtajana. Hujanen kuuluu lisäksi Suomalaisen Kamariorkesterin vakituisiin jäseniin. Orkesteritöiden ohella Hujanen toimii aktiivisesti kamarimuusikkona. Hän on erityisen taitava uuden musiikin esittäjä, ja hän on kantaesittänyt mm. Heta Ahon, Lauri Mäntysaaren ja Elisar …

BFP – Bergå Folk Project

Neljän kansanmusiikin huippuammattilaisen muodostama kokoonpano BFP (Bergå Folk Project) kaihtaa määritelmiä. Kansainvälinen, kahdeksalla kielellä laulettu ja kahdellatoista instrumentilla soitettu ohjelmisto tarjoaa kuulijoille useita maailman- ja kansanmusiikin suuntauksia, tuntuvia tulkintoja ja leukoja loksauttavaa menoa. Yhtye sai alkunsa kunnianhimoisesta projektista sovittaa uudelleen italialaissäveltäjä Luciano Berion (1925-2003) Folk Songs -sarja. Kappaleet palautettiin kansanomaisille juurilleen, mutta BFP:n käsissä lainailun, sovittamisen ja uudelleensäveltämisen ketjut saivat jokseenkin suuruudenhullut …

Alma Stupak

Alma Stupak (s. 2006) aloitti sellonsoiton 6-vuotiaana Oulun Konservatoriolla Kati Valkaman oppilaana ja jatkoi siitä Lauri Laitisen oppilaaksi. Syksyllä 2023 hän aloitti opinnot Taideyliopiston Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Tuomas Lehdon oppilaana. Jousiakatemiassa Alma on opiskellut syksystä 2022 lähtien opettajinaan Tuomas Ylinen ja Tuomas Lehto.  Alma on aktiivinen kamari- sekä orkesterimuusikko ja esiintynyt mm. Kamarikesä-festivaalilla, Hauhon musiikkijuhlilla, Kurufestissä sekä Kaustisen kamarimusiikkiviikolla. Alma saavutti …

Aki Koskinen

Aki Koskinen on kuvataiteilija, joka on esittänyt teoksiaan yhteis- ja yksityisnäyttelyissä museoissa ja gallerioissa Suomessa ja kansainvälisesti. Hänen painopiste ja syventyminen ovat maalauksessa sellaisenaan. Maalaaminen sekä välineenä että työkaluna on Koskiselle tapa tutkiskella ihmistä ja ihmisenä olemista maailmassa. Hän pyrkii antamaan visuaalisen muodon tunteelle tai sanomalle. Hänen nettisivujeni osoite on www.akikoskinen.com

Aili Järvelä

Suomen kiinnostavimpiin musiikintekijöihin kuuluva Aili Järvelä on hämmästyttänyt yleisöjä sekä kriitikoita laaja-alaisella lahjakkuudellaan. Hänet tunnetaan paitsi vahvasta kansanmusiikkitaustastaan, ennenkaikkea taitavana laulaja-lauluntekijänä, säveltäjänä, sekä sielukkaana esiintyjänä. Uransa aikana Järvelä on julkaissut sooloalbumeita, tehnyt musiikkia ammattiorkestereille, big bandeille, kuoroille ja erilaisille instrumenttikokoonpanoille, säveltänyt musikaalin, toiminut freelance-muusikkona useissa kokoonpanoissa sekä soittanut palkituissa kansanmusiikkiyhtyeissä. Lisäksi hän on toiminut opettajana yli sadalla Näppärikurssilla. Järvelään on …

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri

Vuonna 1972 perustettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) kuuluu kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisorkestereihin. Perustajansa, kapellimestari Juha Kankaan johdolla orkesteri loi kunnianhimoisen profiilin, jonka tavaramerkkejä ovat herkästi reagoiva, dynaaminen yhteissointi ja laaja ohjelmisto barokista tähän päivään. Juha Kangas toimi orkesterin taiteellisena johtajana vuoden 2008 loppuun saakka ja on nykyisin sen kunniakapellimestari. Monikymmenvuotinen yhteistyö säveltäjä Pehr Henrik Nordgrenin (1944–2008) kanssa on yksi esimerkki yhteistyökumppanuuksista, joille KPKO:n menestys …

Tiila Kangas

Kaustisen kamarimusiikkiviikon taiteellisena johtajana vuodesta 2023 lähtien toiminut Tiila Kangas on kokkolalaislähtöinen alttoviulisti, joka soittaa päätyönään Helsingin kaupunginorkesterissa. Tempera-kvartetin jäsenenä hän on viimeisen neljännesvuosisadan aikana konsertoinut laajalti Suomessa ja ulkomailla sekä levyttänyt mm. Sibeliuksen ja PH Nordgrenin jousikvartettoja. Tiila soittaa myös barokkialttoviulua mm. Helsingin Barokkiorkesterin riveissä, ja hän on suolikielillä soittavan Gaia-kvartetin alttoviulisti.  Hän toimi ahvenanmaalaisen Katrina Kammarmusik -kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena …