Joanna Hanhikoski

Viikon nuori taiteilija Joanna Hanhikoski (s.1998) aloitti sellonsoiton neljän vuoden ikäisenä. Soitin vaihtui tuolloin viulusta selloon, sillä muusikonalkua innosti enemmän sellon möreä ”karhukieli”. Keski-Pohjanmaan konservatoriosta ja Lauri Pulakan ohjauksesta tie vei seuraavaksi Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen, jossa Hanhikoski opiskeli Timo Hanhisen oppilaana. Kandidaattiopintoihin siirtyessä hän opiskeli Tuomas Lehdon luokalla, sekä viimeisteli tutkintonsa professori Martti Rousin ohjauksessa.  Lukuvuoden 2022–2023 Joanna opiskeli vaihdossa Hochschule …

Juha Kangas

Juha Kangas opiskeli viulunsoittoa Onni Suhosen oppilaana Sibelius-Akatemiassa ja toimi viisi vuotta alttoviulistina Helsingin kaupunginorkesterissa, minkä jälkeen hän siirtyi viulupedagogiksi Keski-Pohjanmaan musiikkiopistoon (1972–86). Opetustyönsä ohessa Kangas perusti vuonna 1972 Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, jonka taiteellisena johtajana hän toimi vuoden 2008 loppuun asti ja sen jälkeen vuoteen 2012 yhtenä orkesterin neljästä kapellimestarista. Kankaan johdolla orkesteri nousi kansainväliseen maineeseen muun muassa yhtenäisen sointinsa ja …

KAMUS-kvartetti

Terhi Paldanius, 1.viuluJukka Untamala, 2.viuluJussi Tuhkanen, alttoviuluPetja Kainulainen, sello Paikkansa Suomen musiikkielämän huipulla vakiinnuttanut Kamus juhli syksyllä 2022 20-vuotista uraa. Vahvalla ja persoonallisella soitollaan hurmaava kvartetti tunnetaan monipuolisesta ohjelmasuunnittelusta, ennakkoluulottomasta asenteesta sekä laajasta tyylikirjostaan. Vuodesta 2019 Kamus on myös ollut tinkimättömän, laajaa kansainvälistä huomiota keräävän Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja. Viime vuosien levytykset ovat keränneet laajaa kiitosta, uusimpana ”Itämerelle”-albumi. Edellinen levy, …

Kirill Kozlovski

Kirill Kozlovski syntyi v.1981 Mogilevissa. Hän on opiskellut pianonsoittoa Valko-Venäjän Musiikkiakatemian Lyseossa, Sibelius-Akatemiassa sekä Wienin Musiikkiyliopistossa. Barokkimusiikkia ja cembalonsoittoa hän on opiskellut Novia-ammattikorkeakoulussa sekä Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 2017 Kozlovski valmistui musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemian DocMus-yksikön taiteilijakoulutuksesta aiheenaan Dmitri Shostakovitshin musiikin kontekstualisointi. Vuonna 2016 ilmestyi sopraano Jenni Lättilän ja Kirill Kozlovskin CD-tallenne Richard Wagnerin kootuista yksinlauluista (Siba Records). Vuonna 2017 Pilfink Records julkaisi …

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri

Vuonna 1972 perustettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) kuuluu kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisorkestereihin. Perustajansa, kapellimestari Juha Kankaan johdolla orkesteri loi kunnianhimoisen profiilin, jonka tavaramerkkejä ovat herkästi reagoiva, dynaaminen yhteissointi ja laaja ohjelmisto barokista tähän päivään. Juha Kangas toimi orkesterin taiteellisena johtajana vuoden 2008 loppuun saakka ja on nykyisin sen kunniakapellimestari. Monikymmenvuotinen yhteistyö säveltäjä Pehr Henrik Nordgrenin (1944–2008) kanssa on yksi esimerkki yhteistyökumppanuuksista, joille …

Minna Leinonen

Minna Leinosen (s. 1977) sävellykset saavat innoituksen hänen kohtaamistaan jokapäiväisistä asioista, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä. Hänen musiikkiaan ovat esittäneet mm. Helsingin kaupunginorkesteri, BBC Philharmonic, Radion Sinfoniaorkesteri, Tampere Filharmonia, ICE ensemble (NY), CHANGEnsemble, Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Oulu Sinfonia, Norrbotten NEO, Tapiola Sinfonietta, Zagros, Tampere Raw ja Uusinta Ensemble. Hän on työskennellyt monissa projekteissa, joissa musiikki kommunikoi mm. tanssin, multimedian, akrobatian, valokuvareportaasin ja dokumentin …

Petri Kumela

Petri Kumela on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maamme monipuolisimpana ja kiinnostavimpana klassisena kitaristina, joka on yhtä kotonaan niin periodisoitinten parissa kuin työskennellessään nykysäveltäjien kanssa. Kumela on myös kitaristeistamme kansainvälisimpiä ja tunnettu ennakkoluulottomuudestaan ja muuntautumiskyvystään, oli kyseessä sitten resitaali Kolkatassa, kitaroiden motorisointi Meksikossa tai koulukonsertit Japanissa. Kumela on ehdolla 2023 Pohjoismaiden Neuvoston Musiikkipalkinnolle. Petri Kumela on opiskellut Helsingin Konservatoriossa Juan Antonio Muron …

Pia Freund

Pia Freund on kansainvälinen taiteilija, joka on tullut tunnetuksi erityisen heittäytyvästä muusikkoudestaan, sekä jatkuvasti uusiutuvasta tavastaan kommunikoida eri taiteenalojen kanssa. “Minulle uteliaisuus on elämää ylläpitävä voima”. Tämä uteliaisuus on johdattanut hänet aktiiviseen yhteistyöhön mm. aikamme säveltäjien (kuten Kaija Saariaho, Lotta Wennäkoski, Libby Larsen), ohjaajien (Peter Sellars), tanssijoiden (Minna Tervamäki, Michael Schumacher, Satu Rekola), runoilijoiden (Maritza Nunez, Chrys Salt) kamarimuusikoiden (Meta4), kapellimestareiden …

Tempera-kvartetti

Laura Vikman, viuluSilva Koskela, viuluTiila Kangas, alttoviuluUlla Lampela, sello 25-vuotisjuhlaansa äskettäin viettänyt Tempera-kvartetti on konsertoinut kotimaan ohella valtaosassa Euroopan maita – erityisen paljon Benelux-maissa ja Saksassa – sekä Japanissa, Yhdysvalloissa ja Arabiemiraateissa. Kvartetin levytykset Jean Sibeliuksen koko jousikvartettotuotannosta (BIS) sekä Pehr Henrik Nordgrenin 10. ja 11. jousikvartetosta (Alba) ovat saaneet laajalti kiitosta. Tempera-kvartetti on kantaesittänyt lukuisia teoksia, mm. Pehr Henrik …

TRY ME GOOD KING – Henrik VIII:n kuningattarien kohtalot

”Minna Tervamäen, Kati Outisen ja Pia Freundin tähdittämä tuotanto, enemmän kuin osiensa summa.” (Karjalainen, 13.8.2022) Huippuarvostelut saanut monitaiteellinen esitys, ”joka onnistuu herättämään ajatuksia tärkeistä ja kipeistäkin yhteiskunnallisista kysymyksistä.” (Kaleva, 16.8.2022) TRY ME GOOD KING on esitys vallasta, rakkaudesta ja naisen asemasta eri aikoina. 1500-luvulla Englantia hallinnut Henrik VIII muistetaan monista vaimoistaan, jotka kokivat kovan kohtalon mielivaltaisen hallitsijan käsissä. Kuningattarien tarinoiden …