Haastattelussa Annemarie Åström

Annemarie Åström: kuva Richard Tiula

Kuka olet ja mitä teet?

-Olen monipuolinen viulisti Annemarie Åström Kirkkonummelta, joka viihtyy niin orkesteri-, kamari- että solistimuusikon rooleissa. Pidän myös opettamisesta sekä työstäni Wegelius Kamarijousien taiteellisena johtajana, jossa pystyn yhdistämään ja toteuttaa luovalla tavalla kaikkia roolejani muusikkona.

**

Millainen oli tiesi muusikoksi?

-Innostuin viulunsoitosta nähtyäni noin kolme-vuotiaana televisiossa Géza ja Csaba Szilvayn Viuluviikarit Ihmemaassa-ohjelman. Aloitin sitten soittamisen Lohjan Musiikkiopistossa Arja Sippelin oppilaana. Muutimme ollessani yhdeksän-vuotias Helsinkiin ja pääsin Länsi-Helsingin Musiikkiopistoon Lajos Garamin oppilaaksi. Olin onnekas, että sain alusta asti juuri minulle sopivat ja taitavat opettajat ja musiikkiopistot. Aikuisiällä olen opiskellut mm. Tuomas Haapasen, Milan Vitekin, Mihaela Martinin sekä Kaija Saariketun oppilaana. Olen myös kaikille heille kiitollinen kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta opastaa minua eteenpäin taiteilijana.

**

Miten rentoudut?

-Rentoudun ehdottomasti parhaiten viettämällä aikaa luonnossa! Siksi asuminen Kirkkonummen metsien läheisyydessä sopii minulle erinomaisesti. 

**

Onko Kaustinen tuttu paikka entuudestaan ja millaisin odotuksin tulet viikollemme?

-En ole ollut Kaustisella koskaan aikaisemmin, joten odotan ensi visiittiäni innolla! 🙂

**

Mikä seuraavista on mieluisin: soolokonsertti, solisti vai kamarimusiikki

-Kaikki kolme vaihtoehtoa ovat mieluisia ja riippuu ehkä millä tuulella satun olemaan, mutta ehkä kamarimusiikki vie kuitenkin tällä hetkellä voiton.