Haastattelussa Lauri Sallinen

Olen Lauri Sallinen, muusikko Kuhmosta. Henkisenä kotipaikkanani pidän Kuhmon lisäksi myös Rovaniemeä ja laajemminkin Lappia. Esiinnyn lähinnä klarinetistina, mutta suhtaudun muusikkona elämiseen aika moniulotteisesti. Suunnittelen taide-esityksiä mm. Hiljaisuus-festivaalille Kittilään, ja muutenkin tykkään olla uutta luomassa. Perheessä on säveltäjä-vaimo ja kaksi ihanaa pellavapäätä. 

Lauri Sallinen esiintyy torstain Kontrasteja-konsertissa
Lauri Sallinen: kuva Katri Naukkarinen

Synnyin sukuun ja perheeseen, jossa on aina joka käänteessä rakastettu yhdessä laulamista. Ehkä se siitä lähti liikkeelle. Klarinetistiksi kasvoin Kuhmon musiikkiopiston innostavassa ilmapiirissä, ja musiikin ammattilaiseksi valmistuin Sibelius-Akatemiasta ja Manhattan School of Musicista. Elämän koulu muusikkona jatkuu edelleen. Tanssitaide ja esitystaiteet ylipäänsä, sekä niiden yhdistäminen omaan tekemiseeni muusikkona, ovat pääasialliset kiinnostuksen ja oppimisen kohteeni tällä hetkellä. 

Rentoudun varmimmin metsässä – varvikossa kävellen tai umpihangessa hiihtäen. Nykyään kun aikani kuluu enimmäkseen 1- ja 2-vuotiaiden poikieni iloisessa seurassa, metsäretket yhdessä jäävät aika lyhyiksi, tosin sitäkin riemukkaammiksi. Jos perheemme jonnekin huvikseen matkustaa (sitten kun matkailu taas on muodikasta), ainoa kyseeseen tuleva ilmansuunta on pohjoinen: tunturit ja Jäämeri. Jos ylimääräistä aikaa olisi, käyttäisin sen japanin kielen opiskeluun. 

Kävin kerran aiemmin Kaustisella, soittamassa Kamarimusiikkiviikolla ehkä vuonna 2015. Kaustinen teki oikeasti lähtemättömän vaikutuksen, erityisesti kaustislaisten ihmisten käsittämätön lämpö ja seudun salattu viisaus purivat. Odotin innolla paluuta maisemiin, ja todellakin olo tuntuu täällä nytkin ihmeen kotoisalta. Olen pari vuosikymmentä haaveillut kesän Kansanmusiikkijuhlilla käymisestä, mutta samaan aikaan on aina oltava Kuhmon Kamarimusiikissa. No, nyt viime kesänä olisin päässyt, mutta eipä tainnut olla silloin Kaustisellakaan entisenlaista. Jospa joku vuosi pääsisi! 

Mikä on mieluisin: soolo-, solisti vai kamarimusiikkiesitys? Mahdoton vertailu, koska jokainen tapahtuma on aina uniikki. Kaikessa elävässä musiikissa minulle tärkeintä on reaaliaikainen kommunikointi, ja ylipäänsä musiikin ihmeen kokeminen vuorovaikutuksessa. Tästähän juuri kamarimusiikissa on kysymys, mutta yhtälailla kommunikointia tapahtuu kaikessa. Soolo-esityksessä kommunikoidaan mm. tilan kanssa. Solistiesiintymiset ovat aina syvästi mieleenpainuvia juhlahetkiä, koska niissä lavalla on niin paljon energiaa, joka kanavoituu musiikin kautta ulos. Lopulta ehkä olennaisinta on kommunikointi yleisön kanssa, jota sitäkin tapahtuu monella tasolla, tilanteesta riippuen. Ja yleisönhän voi kohdata myös radion välityksellä… Näinä aikoina on ylipäänsä aivan luksusta päästä soittamaan oikea konsertti, vaikkapa sitten radioituna tai videoituna. Mutta sitten kun päästään taas tilanteeseen, jossa tätä elävän musiikin ihmettä ovat kokemassa soittajat ja yleisö samassa fyysisessä tilassa, osaamme kaikki antaa sille arvon mittaamattoman.