KAMARIMUSIIKKI KAIKILLE KAUSTISEN KEVÄÄSSÄ

Talvisen tapahtuman konsertit toteutetaan kamarimusiikkiviikonloppuina keväällä ja syksyllä

Tämän vuotinen kamarimusiikkiviikko käynnistyi tammikuussa kahdella striimikonsertilla ja ohjelma jatkuu 5.–7. toukokuuta järjestettävillä kolmella livekonsertilla Kaustisella.

Torstaina 5. toukokuuta konsertoi uudistuneen musiikkilukion PH Nordgren -salissa kitaristi Otto Kentala. Kamarimusiikkiviikon taiteellisen johtajan, Kaija Saariketun valitsema viikon nuori taiteilija aloitti musiikkiopintonsa Keski-Pohjanmaan konservatoriossa ja on juuri valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi. Hän on menestynyt monissa kansainvälisissä kitarakilpailuissa ja esiintynyt lukuisilla festivaaleilla sekä kamarimuusikkona että soolokonsertein. 

Odotettu Timo Alakotilan sävellyskonsertti toteutuu perjantaina, 6.5. Kaustinen-salissa.

Toivo- konsertin muusikoita harjoitusten paussilla:
Mauno Järvelä, Alina Järvelä, Janne Virkkala, Siiri VIrkkala ja Timo Alakotila
Kuva: Erkki Virkkala

Konsertti on saanut nimekseen, Toivo- Timo Alakotila yhdessä ystävineen ja muut esiintyjät ovatkin tämän musiikin moniottelijan kanssa useassa eri kokoonpanossa soittaneet kaustislaislähtöiset muusikot: viulisteina Siiri Virkkala ja Alina Järvelä, Mauno Järvelä, alttoviulu sekä Janne Virkkala, sello ja Oskari Hanhikoski, kontrabasso. 

Timo Alakotila on monipuolinen muusikko sekä arvostettu pedagogi ja säveltäjä, erikoisalanaan kansanmusiikki. Hän on tuttu monista eri yhtyeistään, kuten esim.  JPP ja Tango-orkesteri Unto. Yhteistyönsä sovittajana ja säveltäjänä eri orkestereiden sekä kansainvälisten solistien kanssa ovat saaneet runsaasti kiitosta. Tässä konsertissa saamme kuulla hänen säveltämäänsä kamarimusiikkia pianolle ja jousille sekä sooloteoksiaan pianolle ja harmoonille. Niissä voi kuulla vaikutteita niin jazzista kuin kansanmusiikistakin. Kantaesityksenä kuullaan Alakotilan v. 2021 säveltämä Hope jousikvintetille ja pianolle.

Kevään kamarimusiikkiviikonloppu huipentuu äitienpäivän aattona, lauantaina 7.5. Pelimannitalossa pidettävään lastenkonserttiin, Lapset soittavat lapsille. Aiemmasta ohjelmasta poiketen, Camille Saint-Saënsin Eläinten karnevaali esitetään suunniteltuna kokonaisuutena ainoastaa koulukonserteissa, 9. toukokuuta. Konsertin kokoaa ja juontaa Veera Luomala. Esiintyjinä ovat mestarit ja kisällit, paikalliset muusikot ja opiskelijat.

Syksyn kamarimusiikkiviikonloppuna, 16.–18. syyskuuta järjestetään loput kolme konserttia Kaija Saariketun suunnittelemasta kamarimusiikkiviikon ohjelmakokonaisuudesta. Tuolloin toteutuu myös vuoden kuvataiteilijan, Kaj Lindgårdin veistosnäyttely. Norjasta Kaustiselle saapuu viikon säveltäjävieras Rebecka Sofia Ahvenniemi ja viikonlopun aikana kuullaan sekä nähdään hänen eri taidemuotoja yhdistäviä teoksiaan. Luvassa on monenlaisia kohtaamisia yleisön ja esiintyjien kesken, kuten taiteilijatapaamisia sekä keskustelutilaisuuksia ennen konserttia säveltäjien ja esiintyjien kanssa.