Kaustisen kamarimusiikkiviikko mukana Kokkolan juhlissa

Perjantaina 24.1. käynnistyvä 42. Kaustisen kamarimusiikkiviikko osallistuu Kokkolan 400-vuotisjuhlintaan konsertilla juhlivan kaupungin kaakkoiskulmalla Ullavassa.  Viikon nuorten taiteilijoiden konsertti Taide Vionojalla 25.1. on samalla ”Vionoja-säätiön 30-vuotta” -grafiikannäyttelyn avajaiskonsertti. 

Itse viikko ja sen vuoden taidenäyttely avataan jo edellispäivänä Kansantaiteenkeskuksen Kalliosalissa. Viikon kuvataiteilijan paikalla esittäytyy tänä vuonna suomalaisen modernismin grand old maniksikin tituleerattu säveltäjä Paavo Heininen. Nähtävillä on kuvavariaatioita sekä tauluina että videoesityksenä, jossa yhdistyy Heinisen musiikki ja visuaalisuus. 

Heinisen musiikkia on kuultu Kaustisella aikaisempinakin vuosina, ja tänä vuonna kuullaan yksi hänen tuoreimmista sävellyksistään Michaelmas, Concerto da Camera kahdelle sooloviululle ja kamariorkesterillle. Teos sai kantaesityksensä Mikkelissä keväällä 2019, ja nyt se kuullaan Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertissa perjantaina, solisteinaan Kaija Saarikettu ja Reijo Tunkkari.

Viikon konserttien sarja käynnistyy 25.1. Kaustisen musiikkilukion illalla, jonka monipuolisen ohjelman on koonnut musiikin lehtori Markus Luomala. Konsertissa ei genrerajoista piitata ja illan aikana kuullaan jopa kuusi kantaesitystä, yksinlaulusta kansanmusiikkiteoksiin. Ilta huipentuu suureen yhteisesitykseen Ultra Bran ja Nightwishin merkeissä. 

Sunnuntaiksi 26.1. siirrytään Kansantaiteenkeskuksen suojista Kaustisen kirkkoon. Yhteistyössä Kaustisen seurakunnan kanssa järjestettävän Juhlamessun musiikkina on Olli Kortekankaan kristikunnan riemuvuoden 2000 juhlamessuun luoma liturginen musiikki. 

Barocco-Boreale, kuva: Meeri Pulakka

Iltapäivällä kirkon loistavassa akustiikassa konsertoi barokkimusiikkiin erikoistunut Barocco Boreale. Folk Seasons- Vivaldi-levyllään mainetta  saanut ja yleisöä villinnyt yhtye palaa Kamarimusiikkiviikolle vuoden tauon jälkeen. Väliajalla on luvassa Tapulikaffit!

Kaija Saarikettu, kuva: Jussi Tuuri

Kamarimusiikkiviikon tuoreen taiteellisen johtajan Kaija Saariketun tänä vuonna ensimmäistä kertaa nimeämät nuoret taiteilijat ovat kokkolalaissyntyiset viulisti Onni Koivisto ja harpisti Maaria Pulakka. He esiintyvät omin konsertein Ullavan lisäksi tiistaina 28.1. Kaustisen Pelimannitalolla, ja myös muissa yhteyksissä viikon aikana.

Maanantain ja tiistain ohjelmassa ovat Musiikki kiertää –konsertit mm. Ravintola Pelimannissa, huoltoasemalla ja kirjastossa. Näissä musiikkituokioissa kuullaan mm. Tallaria ja musiikkilukiolaisia, harppumusiikkia ja jousikvartettia. 

Tiistaina Soikoon viulu!- koulukonserteissa lavalle astuvat paikkakunnan omat viuluvelhot Siiri Virkkala sekä Anni ja Esko Järvelä sekä sellisti Veera Luomala. He ovat koonneet tiiviin tietopaketin viulun kehityksestä tähän päivään ja soittavat mitä erilaisimpia viuluja.

Kansantaiteenkeskuksen Kaustinen-salissa kuultavien konserttien tähtinä ovat maamme eturivin viulistit, Kreeta-Julia Heikkilä trioineen sekä Eeva Oksala, joka vie yleisön romaanimusiikin lähteille. Kaikenlaisen musiikin yhdistys Musiiki ry vastaa Pelimannin konserttijatkojen ohjelmasta, jotka järjestetään iltaisin keskiviikosta lauantaihin. 

Tiedotamme loppuviikon ohjelmasta 28.1.2020

Lisätiedot:
Maria Pulakka, tiedottaja
maria.pulakka@netikka.fi
050 549 8865