Kaustisen 47. kamarimusiikkiviikko päättyi suosittuun maratonkonserttiin, Kamarimusiikkitalkoisiin, jonka esiintyjinä oli viikon taiteilijavieraiden kanssa laaja joukko paikallisia muusikoita, kuoroja sekä nuoria jousisoittajia.

Alttoviulisti Tiila Kangas on vastannut kamarimusiikkiviikon taiteellisesta ohjelmasuunnittelusta vuodesta 2023 alkaen. Tuolloin alkanutta Kaustisen kamarimusiikkiyhdistyksen tilaussävellysten sarjaa jatkoi tänä vuonna Minna Leinosen jousikvartetto Soisin. Teoksen kantaesitti kansainvälinen huippuyhtye Valo-kvartetti. Viikon säveltäjävieras Minna Leinonen oli mukana koko tapahtuman ajan ja hänen musiikkiaan kuultiin useassa eri konsertissa.
Tämänvuotisen kamarimusiikkiviikon helposti lähestyttävä ja korkeatasoinen ohjelma sisälsi yhdeksän päivän aikana 15 eri tapahtumaa eri puolilla Kaustista. Puhallinkvintetti Ilmiö Ensemble konsertoi Kaustisen lisäksi Kokkolassa ja avusti sunnuntain messussa Kaustisen kirkossa. Yleisötyön määrä on kasvanut, ja useat viikon taiteilijavieraat esiintyivät mm. hoivakodeissa ja laitoksissa. Musiikkielämyksistä pääsivät nauttimaan myös kaikki Kaustisen koulut varhaiskasvatuksesta alkaen. Yleisön ja esiintyjien väliset kohtaamiset toteutuivat myös Kansantaiteenkeskuksen kahvilan Konserttietkoilla sekä Kaustisen musiikkilukiolaisten infotilaisuuksissa.

Vuoden 2025 Kamarimusiikkiviikon tapahtumat löysivät ilahduttavan runsaan yleisön saavuttaen paikan päällä lähes 2600 kuulijaa ja suuren kuuntelijajoukon radioiden äärellä. Yle Radio 1 tallensi Kaustinen-salista kaksi kamarimusiikkiviikon konserttia, joista Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konsertti oli suora lähetys viime perjantaina, 31.1. Valo-kvartetin konsertti lähetetään Yle Radio 1:ssä keskiviikkona 19.2. klo 19.02. Molemmat konsertit ovat kuunneltavissa Yle Areenassa kuukauden ajan lähetyspäivän jälkeen ja tavoitamme kuulijat laajalti ympäri maailman. Tällä hetkellä perjantain Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konsertilla on 1086 kuuntelukertaa Yle Areenasssa.
Vuoden kuvataiteilijan, Mira Roivaisen näyttely Joitakin kuulaita hetkiä on esillä Kalliosalissa 14.2.2025 saakka ja auki ma-pe kello 10–16.
Seuraava Kaustisen kamarimusiikkiyhdistys ry:n järjestämä Kaustisen kamarimusiikkiviikko toteutuu 23.–31.1.2026.