Kaustisen kamarimusiikkiviikon syksyn upeat konsertit ja uusi taiteellinen johtaja

Tiedote 19.9.2022

Kaustisen kamarimusiikkiviikon vuoden 2022 kolmeen eri ajankohtaan jaettu ohjelma päättyi syksyn tapahtumaan viime viikonloppuna. Viulutaiteilija Kaija Saarikettu kausi kamarimusiikkiviikon taiteellisena johtajana vuosina 2020–2022 oli monivaiheinen ja nosti esiin viululle sävellettyjä teoksia sekä aikamme uusinta suomalaista musiikkia. Tänä aikana Kaustisella sai kantaesitetyksensä kahdeksan eri teosta seuraavilta säveltäjiltä: Timo Alakotila, Kimmo Hakola, Kaija Saarikettu, Juha T. Koskinen ja Jyrki Linjama. 

Syyskuun 16.–18. päivän tapahtumassa ollut taidenäyttely ja kolme konserttia sekä yleisötilaisuudet saivat innostuneen vastaanoton. Yhteensä tilaisuuksiin osallistui n. 250 kävijää. YLE tallensi kaikki viikonlopun konsertit ja ne lähetetään Yle radio 1 kanavalla 29. ja 30. syyskuuta.

Tiila Kangas, kuva Susanna Salokannel

Tapahtumassa julkistettiin Kamarimusiikkiviikon seuraava taiteellinen johtaja, joka on Tiila Kangas. 
Hän on kokkolalaislähtöinen alttoviulisti, joka soittaa päätyönään Helsingin kaupunginorkesterissa. Tempera-kvartetin jäsenenä hän on viimeisen neljännesvuosisadan aikana konsertoinut laajalti Suomessa ja ulkomailla sekä levyttänyt mm. Sibeliuksen ja PH Nordgrenin jousikvartettoja. Tiila soittaa myös barokkialttoviulua mm. Helsingin Barokkiorkesterin riveissä. Hän toimi ahvenanmaalaisen Katrina Kammarmusik -kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana vuosina 2004–2014 sekä yhdessä Tempera-kvartetin kanssa Riihimäen Kesäkonserttien taiteellisena johtona vuosina 2004–2007.

Tiila on opiskellut Sibelius-Akatemiassa, Lontoon Royal College of Musicissa, Edsbergs musikinstitutissa Ruotsissa sekä Helsingin yliopistossa.Tiila Kankaan kokoama ohjelma toteutuu ensimmäisen kerran seuraavalla kamarimusiikkiviikolla, 27.1.–4.2.2023. Viikon ohjelman suunnittelu on jo käynnissä ja se julkistetaan Kaustisen Taiteen päivänä 28.10.2022 Pesolan leipomossa klo 13.00 pidettävässä infotilaisuudessa.