Lea Tuuri tunnetaan aktiivisena kamarimuusikkona ja resitalistina. Hän konsertoi säännöllisesti Suomessa, Israelissa, Tanskassa, Englannissa, Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Itävallassa. Sooloviuluteoksien kantaesityksiä on syntynyt yhteistyössä säveltäjien, kuten Jyrki Linjaman ja Itzam Zapatan kanssa. Nauhoituksia hän on tehnyt Warnerille, MTV3:lle ja YLE:lle.
Parhaillaan Lea Tuuri tekee taiteellisia jatko-opintoja Sibelius- Akatemian DocMus-tohtorikoulussa aiheenaan musiikilliset suuntaukset 1900-luvun alkupuolen viulukirjallisuudessa Keski- Euroopassa. Jatko-opintojen aikana hän on profiloitunut laajojen myöhäisromanttisten konserttiohjelmien esittäjäksi ja tutkijaksi. Lea Tuuri on opiskellut Sibelius-Akatemiassa, Indiana University Jacobs School of Musicissa Bloomingtonissa ja New England Conservatoryssa Bostonissa, jossa hän suoritti Bachelor of Music -tutkinnon. A-tutkinnon hän suoritti erinomaisin arvosanoin Sibelius-Akatemiassa huhtikuussa 2012 ja musiikin maisteriksi hän valmistui keväällä 2014. Lea Tuuri on opiskellut Kaija Saariketun, Miriam Friedin, Tuomas Haapasen, Mi-Kyung Leen, Lara Levin ja Géza Szilvayn johdolla. Mestarikursseista mainittakoon Philippe Graffin, Zakhar Bron, Pinchas Zukermann, Chaim Taub, György Pauk, Vadin Gluzman, Hagai Shaham, Endre Wolf ja Raphael Oleg.
Tuurin intohimo kamarimusiikkiin on toteutunut yhteistyössä Finlandia Ensemblen, StringZenin, Quartet Bohemian ja Amaya Trion kanssa, joiden perustajajäsen hän on. Amaya Trion kanssa Tuuri esiintyy säännöllisesti Israelissa ja Suomessa. Lea Tuuri on soittanut mm. Kuopion kaupunginorkesterin ja Lauttasaaren orkesterin solistina. Viime aikoina hän on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterissa ja Suomen kansallisoopperassa. Lea Tuuri soittaa Stephan-Peter Greinerin vuonna 2000 rakentamaa viulua.
www-sivut: Lea Tuuri