Veli Kujala on kaikilla tavoilla mitaten poikkeuksellinen muusikko. Kun törmäsin nuoreen Veliin ensimmäisen kerran, tiesin vain, että hän on erinomainen harmonikansoittaja, ykkösluokan lahjakkuus. Ja voi pojat, mikä muusikko hän olikaan jo tuolloin! Olin kuullut taidokkaita harmonikansoittajia ennenkin, mutta Velin virtuoosisuus oli jotain uutta. Se oli paljon enemmän kuin pelkät vikkelät sormet, hänen soittonsa on täynnä monenlaisia rikkaita sävyjä.
Pian Veli tuli esiin myös säveltäjänä, ja sellaisena hänen monipuolisuutensa näyttäytyy kaikkein selvimmin: hän ei juokse eurooppalaisen avantgarden perässä vain koska niin kuuluisi tehdä, eikä hän ole myöskään traditionalisti, joka haikailee menneiden aikojen tonaaliseen turvasatamaan. Sitä vastoin hänen ensimmäinen rakkautensa jazz kyllä kuuluu siinä, kuinka saumattomasti hän risteyttää jopa matemaattisen tarkasti strukturoidun ja vapaalta improvisaatiolta kuulostavan musiikin. Samoin hän rakentaa parhaan minimalismin perinnön tapaan kehittyviä harmoniakulkuja, ja rytmi-ideoita hän ammentaa myös muusta kuin länsimaisesta musiikista.
Tietenkään Velin asteikoksi ei riitä 12 puolisävelaskelta, vaan mikrotonaalisuudesta on muodostunut hänen musiikkinsa tärkeä ominaisuus. Tämä ulottuu musiikin lisäksi soittimeen: Veli on mikrotonaalisen harmonikan keskeinen kehittäjä ja taitaja, ja musiikin tohtoriksi hän valmistui tutkimalla sekä soitintaan että sille kirjoitettua nykymusiikkia – jonka keskeinen tilaaja hän itse on.
Nostakaamme esiin joitakin esimerkkejä: Hyperchromatic Counterpointin minimalistisessa maailmassa soi sekä nuoruuden jazzinnostus, mikrotonaalisuus että bachiaaninen kontrapunkti. CybOrganissa live-elektroniikka vie perinteisen urkukonserton aivan uusille alueille muokkaamalla ääntä jännittäviin suuntiin ja väreihin. Musiikin kuvaus- ja ilmaisuvoima tekee jatkuvasti yllättäviä käänteitä, joita on suorastaan pakko lähteä seuraamaan. Viulukonsertto Auseil luo epätavallisen vahvan ja innostavan kerronnan, joka muuttaa mielessäni musiikin esityksen jännitysnäytelmäksi. Sekstetto Taz on virtuoosista kamarimusiikkia, joka vaatii esittäjiltään teknistä briljanssia ja yhteistä hengittämistä. Taiturillisuus ulottuu myös lukuisiin urkuteoksiin, jotka Veli on kirjoittanut puolisolleen, urkuri Susanne Kujalalle.
Velin monipuolisuus näkyy myös siinä, että pelkkä nykytaidemusiikin kenttä on hänen toiminnalleen liian kapea alue. Hän soittaa lukuisissa kokoonpanoissa, jotka risteilevät vapaan improvisaation ja silkan viihdyttävyyden vesillä. Ja kun New Yorkin Metropolitan-ooppera sattuu tarvitsemaan ensiluokkaista harmonikansoittajaa vaativaan tehtävään, se kutsuu paikalle Velin – jonka vakuuttava esiintyminen on varastaa koko shown!
Mistä tämä kaikki tulee – jo Velin lapsuudessa alkaneesta taikatemppujen harrastamisestako? Taikurina esiintyminen vaatii sekä huikeaa sorminäppäryyttä että kykyä vangita yleisön huomio, jotta se voidaan yllättää. Ja siihen Veli Kujala kykenee paitsi taikurin välineillä, myös harmonikansoittajana ja säveltäjänä.
Veli Kujala is an exceptional musician by any standard you could care to name. When I first encountered Veli as a young man, I only knew that he was an excellent accordion player, a talent of the first rank. And oh boy, what a musician he was even at that early stage! I had heard skilled accordionists before, but Veli was a virtuoso like none other. His musicianship was about much more than nimble fingers, presenting as a handsome richness of colour.
Soon Veli also emerged as a composer, and it is here that his broad range really shows itself. He neither chases after the European avant-garde simply because it is the thing to do, but neither does he have a traditionalist’s pining for the safe haven of the tonality of yesteryear. That his first love was jazz is apparent in how he seamlessly produces music that is structured with mathematical precision yet sounds like free improvisation. He spins out harmonic progressions in the finest minimalist vein while borrowing rhythmic ideas from beyond the realm of Western music.
Obviously Veli could not be content with a mere 12 pitches per octave, and thus microtonality has become an important component in his work, not just in writing music but also in his own instrument: Veli has been seminal in the development of, and is proficient on, the microtonal accordion, and he completed a doctorate in music by studying both the instrument and the contemporary music written for it – much of it commissioned by himself.
Let us take a few examples. Hyperchromatic Counterpoint features a minimalist soundscape that incorporates his youthful passion for jazz, microtonality and Bach-style counterpoint. In CybOrgan, live electronics transports a traditional organ concerto to new spheres by modifying the sound into exciting new dimensions and colours. The expressive, descriptive music progresses in compelling twists and turns. The violin concerto Auseil presents an unusually powerful and inspiring narrative that converts the music into a thriller in the listener’s head. The sextet Taz is a virtuoso chamber music piece that requires performers not only to have technical brilliance but also to breathe together. The virtuoso element is also present in the several organ works that Veli has written for his spouse, organist Susanne Kujala.
Veli’s diversity is also apparent in that contemporary music alone is too narrow for his pursuits. He is a member of several ensembles that span the gamut from free improvisation to pure entertainment. And when the Metropolitan Opera in New York happens to need a world-class accordionist for a demanding contribution, they call up Veli – who basically steals the show with his incredible performance!Where does all this come from? Perhaps the origins lie in magic tricks, which Veli has been doing as a pastime since childhood? Performing as a magician requires incredible dexterity and the ability to capture the viewers’ attention in order to be able to surprise them. Veli Kujala has a knack for this, not just with magic but also on the accordion and as a composer.
–Osmo Tapio Räihälä