Viulisti Maria Puusaari (s. 1977 Oulu) tunnetaan nykymusiikkiaktivistina etenkin Uusinta Ensemblen ja Uusinta-jousikvartetin riveistä. Hän on tilannut ja kantaesittänyt runsaasti uusia teoksia sekä esiintynyt lukuisilla festivaaleilla ja konserttisarjoissa eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Puusaari myös opettaa säännöllisesti sekä säveltäjiä että muusikoita nykymusiikkiworkshopeissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Vuodesta 2002 alkaen Puusaari on ollut Radion sinfoniaorkesterin jäsen. Nykymusiikin lisäksi Puusaari esittää vanhempaa …
Peter Herresthal
Viulisti Peter Herresthal tunnetaan taidokkaana ja kekseliäänä nykymusiikin tulkkina, joka on yhtä kotonaan niin konserteissa kuin levytyksissäänkin esittäessään konserttoja mm. Per Nørgårdilta, Arne Nordheimilta, Ørjan Matrelta, Henri Dutilleux’ltä, Thomas Adès’lta, Harrison Birtwistleltä, Olav Anton Thommessenilta, Henrik Hellsteniukselta and Jon Øivind Nessiltä. Herresthal on esiintynyt johtavien orkestereiden ja yhtyeiden kanssa ympäri maailmaa, joista mainittakoon BBC Philharmonic, Orchestre National des Pays de …
Sonja Fräki
Sonja Fräki (s. 1977 Helsinki) on aktiivisesti esiintyvä pianotaiteilija, joka tunnetaan niin solistina kuin kokeneena kamarimuusikkonakin. Fräkin ohjelmisto kattaa laajasti klassista perusrepertuaaria ja hän on myös innokas uuden musiikin tulkki. Hänen erityisalaansa on Kalevi Ahon pianotuotanto, jonka hän on soittanut kokonaisuudessaan. Ahon tuotanto oli myös Fräkin taiteellisen tohtorintutkinnon aihe. Hän valmistui musiikin tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta syksyllä 2016. Fräki on menestynyt …
Tuomas Hannikainen
Tuomas Hannikainen (ent. Ollila) suoritti Sibelius-Akatemiassa viulunsoiton diplomin vuonna 1988 ja kapellimestaridiplomin Jorma Panulan luokalta 1991. Hän valmistui musiikin tohtoriksi vuonna 2018 aiheenaan Sibeliuksen näyttämömusiikki. Hannikainen on johtanut kaikkia merkittäviä orkestereita Skandinaviassa ja Australiassa. Lisäksi hän on toiminut kapellimestarina lähes kaikissa Länsi-Euroopan maissa, sekä vieraillut useasti pohjois-amerikkalaisten ja aasialaisten orkestereiden edessä. Tuomas Hannikainen on toiminut Tampere Filharmonian ja Suomen Barokkiorkesterin …
Piia Komsi
Koloratuurisopraano Piia Komsi aloitti musiikkiopintonsa Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa 7-vuotiaana Jouko Paavolan ja Lauri Pulakan sello-oppilaana. Teini-ikäisenä hän pääsi professori Arto Noraksen oppilaaksi Sibelius-Akatemiaan, jossa suoritti sellodiplominsa. Sello-opintojaan hän täydensi vielä Ruotsissa Frans Helmersonin johdolla ja USA:ssa Yalen yliopistossa Aldo Parisotin johdolla, missä hän myös opiskeli laulua Lily Chookasian opettajanaan. Selloensikonserttinsa hän piti 1990. Laulajana hän valmistui Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta 2002 opettajanaan Marjut …
Mauno Järvelä
Mauno Järvelä syntyi Kaustisella v. 1949. Hänen isänsä, isoisänsä ja enonsa olivat mestaripelimanneja, niinpä myös Mauno oppi jo lapsena kaustislaisen kansanmusiikin perin juurin. Myöhemmin hän kouluttautui ammattimuusikoksi, soitti Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, Radion Sinfoniaorkesterissa sekä Kokkolan orkesterissa. Vuodesta 1985 hän on toiminut viulunsoiton opettajana Perhonjokilaakson kansalaisopistossa ja luonut perinnemusiikkia ja länsimaista taidemusiikkia yhdistävän opetusmetodin. Syntynyttä toimintatapaa on ruvettu kutsumaan Näppäripedagogiikaksi. Siinä …
Annemarie Åström
Annemarie Åström (s. 1977) on monipuolinen viulisti, joka toimii aktiivisesti kamari- ja orkesterimuusikkona, solistina, sekä opettajana. Annemarie on opiskellut viulunsoittoa Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa vuosina 1992–1997. Sen jälkeen hänen opiskelunsa ovat jatkuneet ulkomailla: Göteborgissa, Kööpenhaminassa ja Kölnissä. Hänen opettajinaan ovat toimineet viulisti-kapellimestari John Storgårds, prof. Tuomas Haapanen, prof. Milan Vitek, prof. Mihaela Martin sekä prof. Kaija Saarikettu. Annemariella on loppututkinnot sekä Göteborgin …
Lotus Tinat
Lotus Tinat (s. 2000) aloitti viulunsoiton 5-vuotiaana. 7-vuotiaana hän siirtyi Helsingin Konservatoriolle ensin Jerzy Blaszkiewiczin oppiin, ja myöhemmin Erkki Palolalle. Nykyisin hän suorittaa kandiopintojaan Sibelius-Akatemialla professori Kaija Saariketun luokalla, jonka opissa aloitti myös Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa tätä ennen. Lisäohjausta Lotus on saanut muun muassa Hagai Shahamin, Lucie Robertin, Jari Valon ja Jean-Jacques Kantorowin mestarikursseilta. Kilpailuansioista mainittakoon finaalipaikka Juhani Heinonen –viulukilpailussa, 3. …
Otto Kentala
Otto Kentala (s. 1996) aloitti musiikkiopintonsa 8-vuotiaana Keski-Pohjanmaan konservatoriossa Hannu Annalan johdolla. Tällä hetkellä hän viimeistelee musiikin maisterin tutkintoaan Sibelius-Akatemiassa, jossa hänen opettajinaan ovat olleet Otto Tolonen, Ismo Eskelinen, Jukka Savijoki ja Andrzej Wilkus. Opintojen aikana hän on osallistunut myös kansainvälisesti merkittävien kitaristien mestarikursseille. Kentala on soittanut erilaisissa yhtyeissä ja kamarimusiikkikokoonpanoissa kuten NYKY Ensemble, Taurus Quartet (BE) ja Ensemble Nylandia. …
Jan Kenneth Weckman
Taidemaalari ja -graafikko Jan Kenneth Weckman on pitkän uran kuvataiteilija (s 1946), joka opiskeli Vapaassa Taidekoulussa 1969 sekä Suomen Taideakatemian koulussa 1969-73. Uransa keskivaiheilla Weckman osallistui ensimmäiseen kuvataiteen tohtori-ohjelmaan ja suoritti tutkintonsa vuonna 2005. Jan Kenneth Weckman on neljänä vuosikymmenenä toiminut valtion kuvataidetoimikunnan sekä Taiken asiantuntijana sekä vuosina 200-2005 kuvallisen sommittelun professorina Taideteollisessa korkeakoulussa, viime vuosina myös maisteri-opintojen sekä jatko-opintojen ja …