Elina Mustonen on luonut pitkän ja näyttävän uran cembalistina ja pedagogina. Näistä ansioista hänelle myönnettiin Pro Musica -säätiön tunnustuspalkinto vuonna 2013. Solistina ja kamarimuusikkona Mustonen on esiintynyt ympäri Eurooppaa ja Yhdysvalloissa yhteistyökumppaneinaan niin vanhan kuin uudemmankin musiikin parhaimmisto (esim. Mahler Chamber Orchestra ja Pekka Kuusisto, Ton Koopman, Wieland Kuijken, Laurence Dreyfus ja Andres Mustonen) Hän on myös levyttänyt ahkerasti niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin levymerkeille – mm. J.S. Bachin koko cembalosarjatuotannon. Hänen tuorein levytyksensä ”Birds” sisältää lintujen inspiroimaa vanhaa ja uutta musiikkia cembalolle.
Muusikon työnsä ohella Elina Mustonen on laajentanut toimintaansa myös teatteritaiteen puolelle. Näyttelijäntyötä hän on opiskellut mm. maineikkaassa Royal Academy of Dramatic Art -korkeakoulussa (RADA) Lontoossa. Hän on ollut luomassa monia poikkitaiteellisia produktioita. Näistä varhaisimpana ”Laulustaan lintu tunnetaan”, joka perustuu Nobel-kirjailija José Saramagon romaaniin ”Baltasar ja Blimunda” ja Domenico Scarlattin cembalomusiikkiin. Kirjailijan kutsusta esitys on vieraillut eri puolilla Eurooppaa.
Mustosen merkittävimpiä rooleja näyttelijänä ovat olleet Prospero (Shakespeare: ”Myrsky”), Hippolyta ja Titania (Shakespeare: ”Kesäyön uni”), nimirooli Jussi Kylätaskun näytelmässä ”Maaria Blomma”.
Shakespearen 400 -juhlavuoden kunniaksi Elina Mustonen valmisti yhteistyössä kirjallisuudentutkija Nely Keinäsen ja ohjaaja-dramaturgi Johanna Freundlichin kanssa näyttämöllisen sooloteoksen ”Her Infinite Variety – Shakespearen naiset sanoin ja sävelin.” Produktio on kiertänyt ympäri Suomea, ja se on nähty myös Dublinissa ja Lontoossa esityspaikkoina maineikkaat Rose Theatre ja Garrick’s Temple to Shakespeare. Esityksen englanninkielinen versio on kutsuttu syksyllä 2021 United Solo -festivaalille New Yorkiin ja Lontoon West Endiin.
Mustosen ja Freundlichin seuraava yhteistyö ”JOUEZ! – Molièren matkassa” yhdistää Molièren värikkäät näyttämöhahmot ja aikakauden ranskalaisen musiikin persoonalliseksi musiikkiteatteriksi. Suuren suosion saaneen esityksen visuaalisesta ilmeestä vastaa Nina Mansikka.
Elina Mustonen on toiminut viime vuosina myös orkesterinjohtotehtävissä, viimeksi Lapin Kamariorkesterin vieraana. Syksyllä 2013 hän vastasi Aku Ahjolinnan baletin ”Kaarina Maununtytär” -baletin musiikista ja musiikinjohdosta. Vuodesta 2012 hän on toiminut perustamansa Heinola Residence -festivaalin taiteellisena johtajana.
Mustonen on kantaesittänyt paljon uutta musiikkia cembalolle, mm. Eero Hämeenniemen, Harri Vuoren, Olli Mustosen ja Peter Machadijkin teoksia, joista osa on omistettu hänelle. Hänen ohjelmistoonsa kuuluvat barokkikonserttojen ohella myös Manuel de Fallan, Françis Poulencin ja Bohuslav Martinun cembalokonsertot.
Taideyliopisto valitsi Elina Mustosen Vuoden alumniksi 2019. Valtio on myöntänyt Elina Mustoselle taiteilijaprofessorin arvonimen.
Linkki kotisivuille: https://www.elinamustonen.com
Elina Mustonen has built a long and significant career as a harpsichordist and pedagogue. For these reasons, she was awarded the Pro Music Foundation award in 2013. As a soloist and chamber musician, Mustonen has performed all over Europe and the United States in partnership with leading figures in both early and modern music (e.g. the Mahler Chamber Orchestra and Pekka Kuusisto, Ton Koopman, Wieland Kuijken, Laurence Dreyfus and Andres Mustonen). She has actively recorded with both Finnish and international record labels, including all of J. S. Bach’s suites for harpsichord. Her latest recording, Birds, contains early and modern music for harpsichord inspired by birds.
In addition to her work as a musician, Elina Mustonen has broadened her artistic endeavors to include theatre. She has studied acting at the Royal Academy of Dramatic Art (RADA) in London, and has been involved in many cross-artistic productions. One of the earliest of these is Birds are Known by their Song, based on the Nobel-winning José Saramago’s novel Baltasar and Blimunda and Domenico Scarlatti’s music for harpsichord. At the invitation of the author, the work has been performed all over Europe.
Mustonen’s most significant roles as an actor have been Prospero (Shakespeare’s The Tempest), Hippolyta/Titania (Shakespeare’s A Midsummer Night’s Dream), and the title role in Jussi Kylätasku’s play Maaria Blomma. In addition, she played the Finnish actress Ida Aalberg and Aino Sibelius, the wife of Jean Sibelius, in productions at the Järvenpää Theatre commemorating Sibelius.
As part of the Shakespeare 400 commemoration, together with Shakespeare scholar Nely Keinänen and director-dramaturg Johanna Freundlich, Elina Mustonen created a solo work entitled Her Infinite Variety – Women of Shakespeare in Word and Music. The production has toured around Finland, and has also been seen in Dublin and in London at the celebrated Rose Theatre and at Garrick’s Temple to Shakespeare. JOUEZ! – A Tour of Molière combines Molière’s colorful characters and French music of his age in a memorable work of musical theatre. This celebrated performance was designed by Nina Mansikka.
In recent years, Elina Mustonen has also begun conducting, most recently as a guest conductor for the Lapland Chamber Orchestra. In the autumn of 2013 she selected, arranged and conducted the music for Aku Ahjolinna’s ballet Kaarina Maununtytär. Since 2012 she has served as artistic director of the Heinola Residence festival, which she also founded.
Mustonen has premiered many new pieces for harpsichord, including works by Eero Hämeenniemi, Harri Vuori, Olli Mustonen and Peter Machadijk, some of which were composed especially for her. In addition to baroque pieces, her repertoire includes harpsichord concertos by Manuel de Falla, Françis Poulenc and Bohuslav Martinu.
The University of the Arts Helsinki named Elina Mustonen its alumna of the year in 2019.
In addition, Elina Mustonen has been named an Artist Professor by the Arts Promotion Centre Finland.