KONSERTTIPAIKAT

Kaikki konserttipaikat, Nikulan kylätaloa lukuunottamatta, sijaitsevat aivan Kaustisen keskustassa.

Kansantaiteenkeskuksen Kaustinen-sali (Jyväskyläntie 3)
Syvälle kaustislaisen ikikallion sisään louhitun, 320-paikkaisen Kaustinen-salin miljöölle vetänee vertoja ainoastaan Taru Sormusten Herrasta -eepoksen kuuluisa kääpiökaivanto. Asiantuntijapiireistä kerrotaan että kiven sisässä on harvoin niin kivaa kuin täällä. Kivestä ja puusta koostuvan salin erinomainen akustiikka on koettava itse. Se on parhaimmillaan juuri kamarimusiikkikokoonpanojen musisointia kuunneltaessa. Aulatilan yhteydessä on ravintola ja paljon komiasti kajahtavaa tilaa juhlille ja illanvietoille.

Kaustisen kirkko (Siltatie 3)
Kaustisen kirkko on Kuorikosken kirkonrakentajasuvun rakentama perinteinen ristikirkko, jonka upea akustiikka ja yllättävän mukavat kirkonpenkit ovat kiikuttaneet kuulijat moniin konserttielämyksiin. Kaustisen kirkkoa käytetään paljon myös levytyspaikkana.

Pelimannitalo (Konstantie 8)
Pelimannitalo on vanha pohjalaistalo, jonka kokopuusta veistetyt hirret ovat niin paksut että ameriikkalaiset lähtevät kerta toisensa jälkeen häntä koipien välissä takaisin punapuumetsiinsä. Isossa tuvassa takkatulen loisteessa on järjestetty monet monituiset iltamat hyvän musiikin parissa.

Ravintola Pelimanni (Kaustintie 2)
Ravintola Pelimanni on hyvästä meiningistään ja ihastuttavista lounaistaan tunnettu legendaarinen soittoruokala ja Kamarimusiikkiviikon ykkösillanviettopaikka.

Nikulan kylätalo (Nikulantie 453)
Kylätalo on Kaustisen vanhimpia koulurakennuksia v. 1895. Nykyään se toimii kyläläisten kokoontumispaikkana ja sen ylläpidosta vastaa Nikulan Kylän Sydän ry.