Haastattelussa Jukka-Pekka Peltoniemi

Jukka-Pekka Peltoniemi

Olen Jukka-Pekka Peltoniemi, toimin Oulu Sinfoniassa trumpetin varaäänenjohtajana. Soitan aktiivisesti myös muissa kokoonpanoissa sekä klassista että jazz-musiikkia, nautin kovasti saadessani toimia monipuolisesti musiikin parissa.

**

Aloitin trumpetinsoiton Rovaniemellä 9-vuotiaana, siitä opintoni etenivät Oulun konservatorion kautta Sibelius-Akatemiaan sekä Tukholman kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun.

Olen työskennellyt useissa suomalaisissa orkestereissa ja Oulussa viimeiset 12 vuotta.

** 

Vapaa-aikanani urheilen monipuolisesti ja touhuilen lapseni sekä koirani kanssa. Matkustaminen on minulle intohimo, valitettavasti sitä ei viime aikoina ole voinut harrastaa.

**

Olen kerran aiemmin vieraillut kansanmusiikkifestivaaleilla pari kesää sitten, mukavaa oli ja varmasti tälläkin kertaa.

**

Solistina soittaminen on aina kivaa mutta yhtä lailla tykkään myös soittaa kamarimusiikkia.