TIEDOTE 22.11.2019, julkaisuvapaa heti
KAMARIMUSIIKKIVIIKON TEEMANA VIULU
42. Kaustisen kamarimusiikkiviikon teemana on viulu. Viulu on ollut aina Kaustisella lähes kansallissoittimen asemassa, ja kaustislainen viuluperinnön merkitystä ja vahvuutta osoittaa, että pian tulevan Kamarimusiikkiviikon jälkeen Suomi jättää esityksen kaustislaisen viulunsoiton lisäämiseksi Unescon maailman aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2021. Kun vielä Kamarimusiikkiviikon uutena taiteellisena johtajana aloittaa viulutaiteilija, Sibelius-Akatemian viulumusiikin professori Kaija Saarikettu, viulun valikoituminen Kamarimusiikkiviikon vuoden teemaksi oli mitä luonnollisinta ja ajankohtaisinta.
Saariketun kaustislaiset sukujuuret, kokemus seudun kulttuurielämästä sekä esiintyjänä että pedagogina ja läheinen suhde pelimannimusiikkiin näkyvät ohjelmistosuunnittelussa.
Tapahtuman konserttitarjonta on jälleen runsas. Reilun viikon aikana kuullaan yhdeksän konserttia, juhlamessu, Soikoon viulu! -koulukonsertit sekä Musiikki kiertää -konsertit. Luvassa on lämmintä festivaalitunnelmaa keskelle talven pimeyttä.
Kamarimusiikkiviikko alkaa perjantaina 24.1.2020 taidenäyttelyn ja samalla koko viikon avajaisilla Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen Kalliosalissa. Viikon kuvataiteilijan paikalla esittäytyy tänä vuonna säveltäjä Paavo Heininen. Nähtävillä on kuvavariaatioita sekä tauluina että videoesityksenä, jossa yhdistyvät Heinisen musiikki ja visuaalisuus. Viikon avajaiskonserttina on jälleen Musiikkilukion ilta, jossa konsertoivat tuttuun tapaan nuoret lahjakkuudet monipuolisella ohjelmalla. Konsertin kokoaa musiikin lehtori Markus Luomala.
Lauantaina viikon nuoret taiteilijat viulisti Onni Koivisto ja harpisti Maaria Pulakka vierailevat Ullavassa. Hämärän laulu -konsertti järjestetään yhteistyössä Vionoja-säätiön kanssa, ja se on samalla säätiön 30-vuotisnäyttelyn avajaiskonsertti. Näitä nuoria soittimensa taitajia voi kuulla myös tiistain tunnelmallisessa konsertissa Pelimannitalossa, jossa illan emäntänä on Kaija Saarikettu.
Sunnuntaina on Kaustisen kirkossa Juhlamessu, jonka musiikin on säveltänyt Olli Kortekangas. Liturgina on Hannu Vapaavuori, kanttorina Merja Wirkkala-Vapaavuori ja urkurina Matti Pohjoisaho, laulu- ja soitinyhtye avustaa. Sunnuntai-iltapäivä jatkuu Kaustisen kirkon loistavassa akustiikassa, kun esiintymässä on paikkakunnan oma barokkimusiikkiin erikoistunut yhtye, Barocco Boreale. Konsertissa kuullaan hollantilaisen kreivi Unico Wilhelm van Wassenaerin säkenöivän värikkäät jousikonsertot.
Antoisan viikonlopun jälkeen paluu arkeen sujuu mukavasti Musiikki kiertää -esiintymisiä seuraten. Vuoden teemaan liittyvissä Soikoon viulu! -koulukonserteissa esitellään viulun kehitysvaiheet historiasta tähän päivään. Paikkakunnan omat viuluvelhot Siiri Virkkala ja Esko Järvelä ovat koonneet yhdessä sellisti Veera Luomalan kanssa koululaisille tiiviin tietopaketin ja soittavat mitä erilaisimpia viuluja.
Keskiviikon konsertti vie Kaustinen-salin yleisön mustalaisleirin tunnelmiin, kun ohjelmassa on kansanmusiikkiin pohjautuvaa itäeuroopalaista musiikkia. Viulisti Eeva Oksala soittaa unkarilaisen György Kurtágin ja romanialaisen George Enescun sooloviuluteosten lisäksi tšekkiläisen Leoš Janáčekin sonaatin viululle ja pianolle yhdessä Kirill Kozlovskin kanssa. Ilta huipentuu populaariin mustalaistyyliin ja kansanmusiikkivaikutteisen virtuoosimusiikkiin erikoistuneen yhtyeen Finngips esityksiin.
Trio Teos on vetovoimainen suomalais-virolainen yhtye, jossa soittavat viulisti Kreeta-Julia Heikkilä, sellisti Jaani Helander sekä pianisti Jaan Ots. He esittävät torstain konsertissaan Nordgrenin ja Ravelin pianotriojen lisäksi Melartinin tunnelmapalat Serenatan ja Notturnon sekä sveitsiläisen Frank Martinin irlantilaisiin kansanlauluihin pohjautuvan trion.
Perjantai-iltana Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri konsertoi Kaustinen-salissa Kaija Saariketun johdolla, joka myös soittaa orkesterin solistina yhdessä konserttimestari Reijo Tunkkarin kanssa. Ohjelma on mielenkiintoinen läpileikkaus Itämeren musiikkiperinteestä, säveltäjäniminä Sibelius, Nørgård, Tüür, Rautavaara ja Heininen. Konsertissa kuullaan säveltäjä Paavo Heinisen keväällä 2019 kantaesitetty teos Michaelmas, Concerto da Camera. Konsertin yhteydessä, kuten koko viikon aikana, yleisöllä on mahdollisuus tutustua Heinisen kuvavariaatioiden näyttelyyn Kalliosalissa.
Viikko huipentuu tuttuun tapaan lauantain Lapset soittavat lapsille ‑lastenkonserttiin sekä Kamarimusiikkitalkoisiin. Talkookonsertissa soitetaan osia kamarimusiikin klassikoista ja kuullaan kantaesityksenä Jyrki Linjaman sooloviuluteos, jonka soittaa Kaija Saarikettu. Konsertissa huomioidaan myös Aaro Kentalan syntymän 100-vuotisjuhla. Kaarina Nisonen ja Kreeta-Maria Kentala ovat valinneet isänsä Aaron runsaasta sävellystuotannosta lauluja, jotka kuullaan nyt ensimmäistä kertaa konserttiesityksinä. Talkoissa esiintyjinä on perinteiseen tapaan taiteilijoita viikon varrelta ja paikallisia ammattimuusikoita sekä viikon teemaan sopivasti suuri joukko nuoria viulisteja.
Lisätietoja:
Maria Pulakka, tiedottaja
maria.pulakka(at)netikka.fi
p. 050 549 8865