Haastattelussa viikon pianotaiteilija Juho Pohjonen

Juho Pohjonen: kuva J. Henry Fair

Kuka olet ja mitä teet?
– Olen Juho Pohjonen, helsinkiläinen pianisti. Opiskelin muusikoksi Sibelius-Akatemiassa, mutta valmistumisen jälkeen tieni johti esiintymään ulkomaille. Tätä nykyä soitankin erityisen paljon Yhdysvalloissa, jossa konsertoin aktiivisesti niin kamarimuusikkona kuin myös aika usein orkesterin solistina.

Millainen oli tiesi muusikoksi?
– En varsinaisesti valinnut muusikon tietä, vaan tie niin sanotusti valitsi minut. Aloitin soittamisen jo niin pienenä lapsena, etten ymmärtänyt edes ajatella mihin se ehkä johtaisi vuosien päästä. Koska en kuitenkaan missään vaiheessa menettänyt kiinnostustani soittamiseen, teen sitä yhä. Musiikki ja pelkkä pianonsoittokin on onneksi niin laaja ja monipuolinen taiteen ala, että siitä löytää jatkuvasti jotain uutta ja mielenkiintoista.

Miten vietät vapaa-aikaasi ja rentoudut?
– Koen muusikkona olevani jatkuvasti vapaa-ajalla, ja siksi rentoudunkin työn parissa! Olen kiinnostunut tietokoneohjelmoinnista, ja viime vuosien aikana olen kehittänyt ja julkaissut MyPianist -nimisen virtuaalisäestäjän. Ohjelma kuuntelee ja seuraa soittajaa reagoiden tämän ajankäyttöön ja nyansseihin, ja sen avulla voidaan soittaa pianosäestyksen kanssa niin kamarimusiikkiteoksia kuin konserttojakin. Näin Covid-aikana sovellukselle on ollut kysyntää eri puolilla maailmaa, ja mm. Curtis-instituutti Philadelphiassa on käyttänyt sitä etäopetuksen tukena.

Onko Kaustinen tuttu paikka entuudestaan ja millaisin odotuksin tulet viikollemme?
– Olen tulossa käymään Kaustisella ensimmäistä kertaa, mutta koronavuosi pitää viimeiseen saakka jännityksessä, että toteutuuko konsertti!

Mikä seuraavista on mieluisin: Soolokonsertti, solistitehtävät vai kamarimusiikki? 
– Kamarimusiikissa on minulle mieluisaa sen vuorovaikutteisuus, mutta sama asiahan pätee myös orkesterin solistina soittaessa, ainoastaan eri mittakaavassa. Sooloresitaaleissa vuorovaikutus on yksisuuntaisempaa, ja koenkin ne itse kaikista haastavimpina.