Anni Laukka

Kilpailut Finalisti Finnish Photo Awards valokuvakilpailussa 2021Ensimmäinen sija Pietarsaaren taidegrafiikan kilpailussa 2020Finalisti kansainvälisessä taidekilpailussa Signature Art Prize 2020Ensimmäinen sija Pietarsaaren taidegrafiikan kilpailussa 2018 Teoksia kokoelmissa Teos ”I Want More” kuuluu Kuopion taidemuseon taidekokoelmaanTeos ”Behind beauty” (2018) on osa Himmelblaun taidekokoelmaa, TampereTeokset ”Tuulahdus muistoista” ja ”Pieni ihmettelijä” kuuluvat Pietarsaaren kaupungin taidekokoelmaanTeos ”Let it Be” kuuluu Sir Rod Alridgen taidekokoelmaan, Lontoo, Iso-Britannia …

POHJOISMAISTA VIRTAA TALVEEN

Kaustisen 45. kamarimusiikkiviikon ohjelma julkistetaan perjantaina, 28.10.22 Pesolan kahvilassa klo 13.00. Tilaisuus on osa Kaustisen Taiteen päivän ohjelmaa, ja musiikkiesitysten lisäksi kamarimusiikkiviikkoa järjestävän yhdistyksen aktiivijäsenet kertovat tammikuussa alkavan juhlaviikon monipuolisesta sisällöstä.  Kaustisen kamarimusiikkiviikko järjestetään seuraavan kerran 27.1.– 4.2.2023 ja se avaa alttoviulisti Tiila Kankaan kauden viikon taiteellisena johtajana. Ohjelmassa on niin barokkia kuin romantiikan helmiä, ja viikon aikana kuullaan eri …

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri

Vuonna 1972 perustettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) kuuluu kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisorkestereihin. Perustajansa, kapellimestari Juha Kankaan johdolla orkesteri loi kunnianhimoisen profiilin, jonka tavaramerkkejä ovat herkästi reagoiva, dynaaminen yhteissointi ja laaja ohjelmisto barokista tähän päivään. Juha Kangas toimi orkesterin taiteellisena johtajana vuoden 2008 loppuun saakka ja on nykyisin sen kunniakapellimestari. Monikymmenvuotinen yhteistyö säveltäjä Pehr Henrik Nordgrenin (1944–2008) kanssa on yksi esimerkki yhteistyökumppanuuksista, joille KPKO:n menestys …

Programme in English 2023

Friday 27 January Chamber Music Week and Art Exhibition Opening6 pm Kallio Hall, Folk Arts Centre Visual artists of the year Anni Laukka and Leif StrengellFree entry Evening with Kaustinen College of Music7 pm Kaustinen Hall, Folk Arts Centre Chamber Music Week starts off with one of the all-time favorites: an evening with the talented students of the Kaustinen College …

Pimeydestä valoon -konsertin ohjelma

Pimeydestä valoon19.00 Kaustinen-sali, Kansantaiteenkeskus Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri,viulisti–johtaja Malin Broman Ohjelma:Rebecca Clarke (1886–1979): Poem (1926)Sauli Zinovjev (1988–): Recharged (2018)Sebastian Fagerlund (1972–): Beneath (ke., Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin tilaus)  *** Ida Moberg (1859–1947): Stillhet (kehtolaulu oopperasta ”Aasian valo”)Pjotr Tšaikovski (1840–1893) – Touko Niemi, Robert Ruohola, Ossi Hiltunen & Heidi Hassinen:Serenadi jousille C, op. 48 – Tchaikovsky with a twist– Pezzo in forma di sonatina: Andante non troppo …

Virralla -konsertin ohjelma

Virralla19.00 Kaustinen-sali, Kansantaiteenkeskus Helena Juntunen, sopraanoEveliina Kytömäki, pianoIiro Koskinen, käyrätorvi, Vuoden nuori taiteilija Ohjelma: Alma Mahler (1879–1964):– In meines Vaters Garten (Otto Erich Hartleben) (1910)– Ich wandle unter Blumen (Heinrich Heine) (1910)– Leise weht ein erstes Blühn (Rainer Maria Rilke)– Ansturm (Richard Dehmel) (1915)– Der Erkennende (Franz Werfel) (1915) Alban Berg (1885–1935): Sieben frühe Lieder (n. 1905–08):1. Nacht (Carl Hauptmann)2. Schilflied …

Ballad -konsertin ohjelma

Motiv-kvartetti Pekko Pulakka, viuluEssi Höglund, viuluJakob Dingstad, alttoviuluLauri Kankkunen, sello Ohjelma: Felix Mendelssohn (1809–1847): Fuuga op. 81 nro 4Pehr Henrik Nordgren (1944–2008): Jousikvartetto nro 4 op.60 (1983)– Ballad– Aggressions– Romance *** Britta Byström (1977–): Archi (kantaesitys, Kaustisen kamarimusiikkiviikon tilaus)Maurice Ravel (1875–1937): Jousikvartetto F-duuri (1903)– Allegro moderato – très doux– Assez vif – très rythmé– Très lent– Vif et agité

Tunes & Mascarades -konsertin ohjelma

Tunes & Mascarades18.00 Kaustisen kirkko Barokkiyhtye Baccano Hanna Haapamäki, nokkahuiluJussi Seppänen, selloMarianna Henriksson, cembaloEero Palviainen, luuttu Ohjelma: Jacob van Eyck (n.1590–1657): Engels Nachtegaeltje  Anon. Trad. The Masque (England,1600)-The First Witches Dance – The Kings Mistresse – The Temple Anticke – The Second Witches Dance – GraysInne Masque Francesco Geminiani (1687–1762): Sonaatti sellolle ja basso continuolle op.5 no.5 F-duuriAdagio – Allegro moderato …

Kaustisen kamarimusiikkiviikon syksyn upeat konsertit ja uusi taiteellinen johtaja

Tiedote 19.9.2022 Kaustisen kamarimusiikkiviikon vuoden 2022 kolmeen eri ajankohtaan jaettu ohjelma päättyi syksyn tapahtumaan viime viikonloppuna. Viulutaiteilija Kaija Saarikettu kausi kamarimusiikkiviikon taiteellisena johtajana vuosina 2020–2022 oli monivaiheinen ja nosti esiin viululle sävellettyjä teoksia sekä aikamme uusinta suomalaista musiikkia. Tänä aikana Kaustisella sai kantaesitetyksensä kahdeksan eri teosta seuraavilta säveltäjiltä: Timo Alakotila, Kimmo Hakola, Kaija Saarikettu, Juha T. Koskinen ja Jyrki Linjama.  …

Jouko Laivuori

Jouko Laivuori (s. 1959) aloitti pianonsoiton Tampereella ja suoritti Sibelius-Akatemian pianodiplomin vuonna 1984. Laivuori soittaa kaikenlaista musiikkia kantrista häröilyyn. Hän on levyttänyt ja kantaesittänyt erityisesti suomalaista nykymusiikkia. Viime vuosikymmenen hän on keskittynyt vanhaan musiikkiin. Laivuori on Avanti!-kamariorkesterin perustajajäsen. Nykyisin Laivuori toimii Radion Sinfoniaorkesterin kosketinsoittajana ja on siten Suomen ainoa virassa toimiva orkesteripianisti.