Maaria Pulakka

Maaria Pulakka, kuva Ulla Nikula

Kokkolasta lähtöisin oleva Maaria Pulakka (s. 1999) aloitti musiikkiopintonsa kuusivuotiaana pianonsoitolla Keski-Pohjanmaan konservatoriossa. Harppu oli kuitenkin kiehtonut häntä jo pitkään, ja saadessaan seitsemänvuotiaana ensimmäiset harpputuntinsa Kälviän musiikkileirillä Mikko Leistolan oppilaana, innostus soittimeen kasvoi entisestään. Säännölliset harppuopinnot – sekä soittotuntimatkat Helsinkiin – alkoivat vuonna 2009 Päivi Severeiden oppilaana. Vuonna 2013 Pulakka hyväksyttiin Sibelius-Akatemian Nuorisokoulutukseen, jossa hän jatkoi Severeiden oppilaana lukio-opintojen loppuun kevääseen 2018 asti. Syksyllä 2018 Pulakka aloitti kandidaatin opinnot Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, opettajanaan Stefania Saglietti.

Nuoresta iästään huolimatta Pulakka on kerännyt huomattavan määrän ammatillista orkesterikokemusta sekä Suomesta että ulkomailta, ja on soittanut mm. Tukholman kuninkaallisen filharmonian, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Avanti! -kamariorkesterin sekä Oulun sinfoniaorkesterin riveissä. Hän osallistuu säännöllisesti harpun mestarikursseille ja on saanut opetusta monilta aikamme merkittävimmistä harpisteista, kuten Emmanuel Ceyssonilta, Isabelle Perriniltä, Letizia Belmondolta, Sivan Magenilta, Gwyneth Wentinkiltä sekä Susann McDonaldilta. Pulakka on myös soittanut Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin solistina ja esiintynyt kamarimuusikkona mm. Kaustisen Kamarimusiikkiviikoilla sekä Hetan Musiikkipäivillä.

Modernin konserttiharpun soiton lisäksi Pulakka on kiinnostunut niin historiallisista harpuista kuin elektroakustisesta harpusta ja toivoo kasvavansa mahdollisimman monipuoliseksi muusikoksi. Syksyllä 2018 hän osti oman barokkiharpun, jonka salojen paljastamiseksi hän saa opetusta historiallisten harppujen guru Andrew Lawrence-Kingiltä. Pulakka toivoo myös voivansa perehtyä elektroakustiseen harppuun ja sen käyttömahdollisuuksiin niin nykymusiikissa kuin kevyen musiikin sovituksissakin.

Vapaa-ajallaan Pulakan voi usein löytää laulamasta karaokea ystäviensä kanssa, islannin kielen opiskeluun uppoutuneena tai tutustumasta milloin mihinkin häntä kiehtovaan aiheeseen astrofysiikasta sosiaalipsykologiaan ja politiikkaan YouTube-videoiden avustuksella. Hän haaveilee muuttavansa eläkepäivillään kolmen kissan kanssa Suomen maaseudulle vanhaan taloon, jossa on oma huone hänen harpuilleen ja nuoteilleen.


Maaria Pulakka (born 1999) is a young Finnish harpist residing in Helsinki. She started her music studies with piano lessons at the Central Ostrobothnia Conservatory at the age of six . However, her fascination with the harp had begun long before that. Aged 7, she received her first harp lessons at a summer camp from Mikko Leistola, and the initial allure of the instrument quickly deepened. In 2009, she was able to start regular harp lessons under the tutelage of Päivi Severeide. In 2013 Pulakka was accepted into the Sibelius Academy Junior Department where continued her studies with Severeide until completing her high school diploma in 2018. In the fall of 2018, she started studying for her Bachelor’s degree in music at the Sibelius Academy of the University of the Arts Helsinki under the guidance of Stefania Saglietti.

Despite her young age, Pulakka has already gathered an impressive amount of orchestral experience both in Finland and abroad. This includes orchestras such as the Royal Stockholm Philharmonic Orchestra, The Ostrobothnian Chamber Orchestra, and Avanti! Chamber Orchestra. Pulakka takes harp masterclasses regularly and has received tutelage from many notable harpists, including Gwyneth Wentink, Letizia Belmondo, Linda Wood Rollo and Susann McDonald, and Sivan Magen. Pulakka has also played as the soloist for The Ostrobothnian Chamber Orchestra, and given solo and chamber music performances at several festivals, including the Kaustinen Chamber Music Week and Hetta Music Festival.

Pulakka is a skilled handler of the modern concert harp, but she also takes great interest in a wide variety of things related to music, and wishes to become a versatile and multifaceted musician. Baroque music and early harps are especially close to her heart, and in the fall of 2018, she purchased her own Baroque harp. To unlock its secrets, she receives private lessons from the early harp guru Andrew Lawrence-King. Pulakka also wishes to study the electro-acoustic harp and its possibilities both in contemporary music and in pop music arrangements. 

In her free time, Pulakka enjoys singing karaoke with her friends, studying new languages – her latest obsession being Icelandic –, and watching educational videos online on just about anything from astrophysics to social psychology and politics. Her dream for the golden years of her life is to live in an old house in the Finnish countryside with three cats and a separate room for her harps and music.