Walter Witick

Walter Witick on kokkolalaislähtöinen, nykyisin Göteborgin sinfonikoissa toimiva, lyömäsoittaja. Opintopolku hänen osaltaan sai alkunsa Keski-Pohjanmaan konservatoriossa vuonna 2000, josta matka jatkui Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen kautta Amsterdamin konservatorioon. Amsterdamin opintojen jälkeen Helsinki kutsui jälleen ja opinnot veivätkin takaisin Sibelius-Akatemiaan, josta hän valmistui Musiikin maisteriksi erinomaisin arvosanoin keväällä 2019. Edellä mainittuja opintojansa hän on täydentänyt mm. yksityistunneilla Itävallassa, lukuisilla mestarikursseilla ympäri Eurooppaa sekä osallistumalla useille …

Kaisa Kortelainen

Kaisa Kortelainen tunnetaan valoisana ja monipuolisena muusikkona. Hän on työskennellyt vuodesta 2018 lähtien Radion sinfoniaorkesterin 2. soolohuilistina ja vuonna 2022 hänestä tuli yksi Avanti!:n äänenjohtajista. Orkesterityön ohella Kortelainen on esittänyt paljon aikamme musiikkia, opiskellut vanhaa musiikkia periodisoittimin sekä suunnitellut ja tuottanut festivaaleja ja konsertteja. Tällä hetkellä hän toimii synnyinkaupungissaan yhtenä Nurmeksen Kesämusiikin taiteellisista johtajista.

Kasmir Uusitupa

Viulunsoiton kolmevuotiaana aloittaneen Kasmir Uusituvan opintopolku on kulkenut Itä-Helsingin Musiikkiopiston ja Sibelius-Akatemian nuoriso-osaston kautta ammattiopintoihin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan, Pariisin Konservatorioon ja Sveitsin kansainväliseen Menuhin-akatemiaan, tärkeimpinä viuluopettajinaan Kaija Saarikettu, Lauri Untamala, Paavo Pohjola, Olivier Charlier, Oleg Kaskiv ja Maxim Vengerov. Uusituvan muusikkotaustaan kuuluu runsas annos kansanmusiikkia, johon hän kasvoi perheensä kanssa musisoidessa. Kiinnostus eri musiikkityyleihin ja improvisaatioon on pysynyt tärkeänä osana hänen muusikkouttaan läpi elämän. …

Reijo Tunkkari

Reijo Tunkkari opiskeli viulunsoittoa Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa opettajinaan Juha Kangas ja Kaija Saarikettu. Hän jatkoi opintojaan Edsbergin musiikkikoulussa Tukholmassa opettajinaan Jennifer Nuttal-Wolf ja Endre Wolf. Hän suoritti siellä viuludiplomin keväällä -89. Yksityisesti Tunkkari on opiskellut mm. Igor Bezrodnyin ja Eli Gorenin johdolla. Kamarimusiikkia hän on opiskellut mm. Andras Mihalyn , Paavo Pohjolan ja Amadeus-kvartetin johdolla. Tunkkari on soittanut Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa vuodesta …

Kokkola-kvartetti

Kokkola-kvartetin muusikoita (Reetta Kataja-Saarikettu, Reijo Tunkkari, Hanna Pakkala, Ulla Lampela) yhdistää vankka kokemus sekä yhteinen näkemys ja rakkaus kamarimusiikkia kohtaan. Kaikki ovat kuuluneet myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteriin. Vuonna 1985 Kokkola-kvartetti voitti Tulindberg-kvartettikilpailun, kokoonpanolla Jari Valo, Tarja-Leena Kircher (s. Keränen), Timo Kangas ja Niiles Outakoski. Kvartetti on vuosien mittaan levyttänyt ja konsertoinut sekä Suomessa että ulkomailla, ohjelmistossaan usein Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin nimikkosäveltäjä Pehr Henrik …

Tiila Kangas

Kaustisen kamarimusiikkiviikon taiteellisena johtajana vuodesta 2023 lähtien toiminut Tiila Kangas on kokkolalaislähtöinen alttoviulisti, joka soittaa päätyönään Helsingin kaupunginorkesterissa. Tempera-kvartetin jäsenenä hän on viimeisen neljännesvuosisadan aikana konsertoinut laajalti Suomessa ja ulkomailla sekä levyttänyt mm. Sibeliuksen ja PH Nordgrenin jousikvartettoja. Tiila soittaa myös barokkialttoviulua mm. Helsingin Barokkiorkesterin riveissä, ja hän on suolikielillä soittavan Gaia-kvartetin alttoviulisti.  Hän toimi ahvenanmaalaisen Katrina Kammarmusik -kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena …

Maaria Pulakka

Maaria Pulakka valmistui musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta joulukuussa 2024, opettajinaan Stefania Saglietti Couto ja Päivi Severeide. Vuoden 2022 alkupuolen hän vietti Frankfurtissa Erasmus-vaihdossa Hochschule für Musik und Darstellende Kunst -opistossa, jossa hän opiskeli Françoise Verherven johdolla.  Maaria esiintyy säännöllisesti eri orkestereiden riveissä niin Suomessa kuin ulkomailla ja työskentelee ahkerasti kamarimusiikin parissa, etenkin alttoviulisti Anthony Hallin ja huilisti Stella Michaelin kanssa …

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri

Vuonna 1972 perustettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) kuuluu kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisorkestereihin. Perustajansa, kapellimestari Juha Kankaan johdolla orkesteri loi kunnianhimoisen profiilin, jonka tavaramerkkejä ovat herkästi reagoiva, dynaaminen yhteissointi ja laaja ohjelmisto barokista tähän päivään. Juha Kangas toimi orkesterin taiteellisena johtajana vuoden 2008 loppuun saakka ja on nykyisin sen kunniakapellimestari. Monikymmenvuotinen yhteistyö säveltäjä Pehr Henrik Nordgrenin (1944–2008) kanssa on yksi esimerkki yhteistyökumppanuuksista, joille KPKO:n menestys …

Marjukka Puutio

Marjukka Puutio on kokkolalainen sellonsoiton opettaja, pedagogi ja musiikkialan ammattilainen. Vuosina 2017-2024 Puutio toimi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin intendenttinä ja tällä hetkellä Puutio työskentelee opettajana Centria-ammattikorkeakoulussa.Kirjoittaminen on Puutiolle tärkeä harrastus ja hänen esikoisromaaninsa Aamuasteikot ilmestyy joulukuussa 2025.

Aili Järvelä

Suomen kiinnostavimpiin musiikintekijöihin kuuluva Aili Järvelä on hämmästyttänyt yleisöjä sekä kriitikoita laaja-alaisella lahjakkuudellaan. Hänet tunnetaan paitsi vahvasta kansanmusiikkitaustastaan, ennenkaikkea taitavana laulaja-lauluntekijänä, säveltäjänä, sekä sielukkaana esiintyjänä. Uransa aikana Järvelä on julkaissut sooloalbumeita, tehnyt musiikkia ammattiorkestereille, big bandeille, kuoroille ja erilaisille instrumenttikokoonpanoille, säveltänyt musikaalin, toiminut freelance-muusikkona useissa kokoonpanoissa sekä soittanut palkituissa kansanmusiikkiyhtyeissä. Lisäksi hän on toiminut opettajana yli sadalla Näppärikurssilla. Järvelään on …