Nimeni on Tomas Djupsjöbacka, olen kapellimestari ja sellisti. Asun Helsingissä perheeni kanssa (viulisti-vaimo ja kaksi pientä lasta). Näiden eri roolien yhdisteleminen on haastavaa ja palkitsevaa sekä pitää mielen virkeänä (mikäli ei päivän päätteeksi ole täysin rättiväsynyt).
Olen aloittanut viulunsoiton kolme-vuotiaana mutta vaihdoin heti vuoden jälkeen selloon koska en opettajani mukaan pitänyt viulun korkeimman kielen saundista. Lisäksi soitin viulu-läksyt soitin jalkojen välissä…
Joskus 14-vuotiaana aloin harjoittelemaan sellonsoittoa tosissani ja lukion jälkeen ei oikein ollut varteenotettavaa vaihtoehtoa musiikille. Joten jatkoin ja opiskelin myös kolmisen vuotta ulkomailla (Sveitsissä ja Berliinissä), mikä oli todella tärkeää elämän perspektiivin laajentumisen kannalta.
Kapellimestari-rooli on tullut huomattavan vahvaksi osaksi taiteellista toimintaani viimeisen viiden vuoden aikana. Se oli eräänlainen salainen teini-haaveeni, johon olen nyt tarttunut. Olen onnekas koska olen 20 vuoden aikana nähnyt sellon takaa paljon kapellimestareita läheltä, josta uskon oppineeni todella paljon.
Se pieni määrä vapaa-aikaa mikä pienlapsi-perheen arjesta liikenee, kuluu ruoan(laiton) ja viinin parissa nautiskellen. Lisäksi seuraan aktiivisesti NHL-jääkiekkoa.
Kaustinen on hyvinkin tuttu paikka minulle; olen vieraillut erilaisissa projekteissa Kamarimusiikkiviikolla lukuisia kertoja. Mutta olen myös hiihtänyt ”murtsikkaa” ja käynyt ostoksilla ”Halavasa Hallisa” pienenä poikana kun olin isovanhempiani tervehtimässä. Ja ravintola Pelimanni on tietenkin jäänyt mieleen.
Minulle on aina iloinen asia tulla Kamarimusiikkiviikolle; hyvät ihmiset ja sen myötä tunnelma sekä laadukas musisointi on juhlan paikka.
Minulle kamarimusiikki on aina keskeinen lähtökohta musisoinnille, kommunikaatio toisten ihmisten kanssa ja välillä, myös yleisö on tässä osallinen. Sama voi olla lähtökohtana myös solistina soittaessa tai kapellimestarina toimiessa.