Iiro Koskinen

Iiro Koskinen, kuva Erno Toikka

Iiro Koskinen (2000) aloitti käyrätorven soiton 6-vuotiaana Kokkolassa Keski-Pohjanmaan konservatoriolla Hanna Patanan johdolla, mistä vuonna 2016 opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen Tommi Hyytisen oppilaaksi. Tällä hetkellä Koskinen opiskelee kolmatta vuotta Sibelius-Akatemiassa tutkinto-opiskelijana opettajinaan Jukka Harju ja Jaakko Välimäki. Hän on lisäksi täydentänyt opintojaan mestarikursseilla mm. Radovan Vlatkovicin, Stephan Dohrin ja Katy Woolley johdolla. 

Koskinen on esiintynyt monien suomalaisten orkestereiden, kuten Suomen Kansallisoopperan, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Lohjan kaupunginorkesterin sekä Kaartin soittokunnan riveissä, joista viimeksi mainitussa hän työskenteli myös sijaisena vuonna 2022. Solistina Koskinen on esiintynyt Wegelius-kamarijousten sekä Haapaveden kamariorkesterin kanssa ja kamarimuusikkona aktiivisen opiskelun lisäksi K-P kamariorkesterin kamarimusiikkifestivaalilla Mats Zetterqvistin sekä orkesterin omien muusikoiden kanssa.

Koskisen opintoja ovat ystävällisesti tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Suomen käyrätorviklubi sekä Sibelius-Akatemian tukisäätiö.