KAMARIMUSIIKKI KAIKILLE KAUSTISEN KEVÄÄSSÄ

Talvisen tapahtuman konsertit toteutetaan kamarimusiikkiviikonloppuina keväällä ja syksyllä Tämän vuotinen kamarimusiikkiviikko käynnistyi tammikuussa kahdella striimikonsertilla ja ohjelma jatkuu 5.–7. toukokuuta järjestettävillä kolmella livekonsertilla Kaustisella. Torstaina 5. toukokuuta konsertoi uudistuneen musiikkilukion PH Nordgren -salissa kitaristi Otto Kentala. Kamarimusiikkiviikon taiteellisen johtajan, Kaija Saariketun valitsema viikon nuori taiteilija aloitti musiikkiopintonsa Keski-Pohjanmaan konservatoriossa ja on juuri valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi. Hän on menestynyt monissa …

Haastattelussa Janne Virkkala

Janne Virkkala. Olen Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin 2. soolosellisti. Asun Kaustisella Nikulan kylällä vaimon, 3 lapsen ja koiran kanssa.  – Millainen oli tiesi muusikoksi/säveltäjäksi?  Aloitin sellonsoiton 11-vuotiaana Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa. Kaustisen Musiikkilukion jälkeen suuntasin Sibelius-Akatemiaan, jonka jälkeen vierähti viitisentoista vuotta Uumajassa Ruotsissa orkesterihommissa. Vielä parin mutkan kautta päädyin vuonna 2015 nykyiseen orkesteriini. – Miten rentoudut/mitä teet vapaa-ajallasi? Paras rentoutumispaikka on ehdottomasti meidän pihassa sijaitseva …

Haastattelussa Jukka-Pekka Peltoniemi

Olen Jukka-Pekka Peltoniemi, toimin Oulu Sinfoniassa trumpetin varaäänenjohtajana. Soitan aktiivisesti myös muissa kokoonpanoissa sekä klassista että jazz-musiikkia, nautin kovasti saadessani toimia monipuolisesti musiikin parissa. ** Aloitin trumpetinsoiton Rovaniemellä 9-vuotiaana, siitä opintoni etenivät Oulun konservatorion kautta Sibelius-Akatemiaan sekä Tukholman kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun. Olen työskennellyt useissa suomalaisissa orkestereissa ja Oulussa viimeiset 12 vuotta. **  Vapaa-aikanani urheilen monipuolisesti ja touhuilen lapseni sekä koirani kanssa. …

Haastattelussa Annemarie Åström

Kuka olet ja mitä teet? -Olen monipuolinen viulisti Annemarie Åström Kirkkonummelta, joka viihtyy niin orkesteri-, kamari- että solistimuusikon rooleissa. Pidän myös opettamisesta sekä työstäni Wegelius Kamarijousien taiteellisena johtajana, jossa pystyn yhdistämään ja toteuttaa luovalla tavalla kaikkia roolejani muusikkona. ** Millainen oli tiesi muusikoksi? -Innostuin viulunsoitosta nähtyäni noin kolme-vuotiaana televisiossa Géza ja Csaba Szilvayn Viuluviikarit Ihmemaassa-ohjelman. Aloitin sitten soittamisen Lohjan Musiikkiopistossa …

Haastattelussa viikon pianotaiteilija Juho Pohjonen

Kuka olet ja mitä teet?– Olen Juho Pohjonen, helsinkiläinen pianisti. Opiskelin muusikoksi Sibelius-Akatemiassa, mutta valmistumisen jälkeen tieni johti esiintymään ulkomaille. Tätä nykyä soitankin erityisen paljon Yhdysvalloissa, jossa konsertoin aktiivisesti niin kamarimuusikkona kuin myös aika usein orkesterin solistina. Millainen oli tiesi muusikoksi?– En varsinaisesti valinnut muusikon tietä, vaan tie niin sanotusti valitsi minut. Aloitin soittamisen jo niin pienenä lapsena, etten ymmärtänyt …