Yleisö löysi suoratoistetun Kaustisen kamarimusiikkiviikon

Kaustisen kamarimusiikkiviikkoa vietettiin tammikuun viimeisellä viikolla 43. kerran. Perinteinen keskitalven kulttuuritapahtuma toteutettiin yleisörajoitusten vuoksi suoratoistokonsertteina ja radiointeina. 

Kaija Saariketun suunnittelemasta alun perin kymmenen konsertin ohjelmasta toteutuneet neljä konserttia keräsivät hyvin yleisöä sekä verkossa että radioiden ääreen. Suoratoistoina lähetetyt Musiikkilukion ilta sekä torstain ja perjantain kolme konserttia keräsivät noin 1700 katselua verkossa. Yle Radio 1 lähetti suorana konsertit Kontrasteja, Vaelluksia sekä Hiljaisuuden lauluja. Ylen tietojen mukaan konsertti-iltojen kuuntelijamediaaniksi on ilmoitettu 50 000 kuulijaa lähetystä kohti. Radioidut konsertit ovat kuultavissa Areenassa vajaan kuukauden ajan, ja tähän mennessä tallenteille on kertynyt jo noin 1400 kuuntelukertaa. Viikolla saivat kantaesityksensä Juha T. Koskisen ja Kimmo Hakolan uunituoreet sävellykset sekä perinteiseen tapaan monet Kaustisen musiikkilukion oppilaiden sävellykset. Kamarimusiikkiviikon säveltäjävieraat ehtivät myös kertomaan työstään sekä musiikkilukion oppilaille että Näppäreille. Viikon ohjelmaan kuuluvat koululaiskonsertit toteutetaan helmikuun lopussa Konserttikeskuksen etäkonsertteina.