Kaj Lindgård

Vuoden kuvataiteilija Kaj Lindgård (s. 1986) aloitti puusepän opinnot Jurvassa v. 2006 ja valmistui myös koristeveistomestariksi v. 2013. Pitkään Jurvassa asunut Lindgård jatkaa ansiokkaasti sikäläistä veistoperinnettä. Hän on voittanut useita palkintoja teoksillaan, mm. Pariisin Carrousel du Louvren taiteilijayhdistyksen näyttelyissä. Näin hän kertoo taustastaan: ”Koristeveistäjänä opin veistämään puuta mutta se on eri kuin kuvanveisto. Taiteilijana/kuvanveistäjänä olen aika lailla itseoppinut.” YksityisnäyttelytStundars, Sulva 2014; S-Galleria, …

Ulla Lampela

Ulla Lampela tunnetaan aktiivisena kamarimuusikkona työskentelystään mm. Tempera-kvartetin ja KAAÅS-trion sellistinä. Nykyään Lampelan päätyö on Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa.

Rebecka Sofia Ahvenniemi

Rebecka Sofia Ahvenniemi (s. 1982) on Norjassa asuva säveltäjä ja filosofi. Monet Ahvenniemen teoksista keskittyvät katoaviin ja lähes huomaamattomiin musiikillisiin vivahteisiin, kuten hengitykseen ja artikulaatioon, osana ilmaisua. Ahvenniemi on kulttuuripoliittisesti aktiivinen. Suuremmat yhteiskuntaa ja sen kehitystä koskevat kysymykset ovat läsnä myös hänen sävellystyösssään, josta esimerkkeinä voi mainita ”An Anarchist’s Love Letter to a Conservative” (2020) ja ”Requiem for Mimì and …

Otto Kentala

Otto Kentala (s. 1996) aloitti musiikkiopintonsa 8-vuotiaana Keski-Pohjanmaan konservatoriossa Hannu Annalan johdolla. Tällä hetkellä hän viimeistelee musiikin maisterin tutkintoaan Sibelius-Akatemiassa, jossa hänen opettajinaan ovat olleet Otto Tolonen, Ismo Eskelinen, Jukka Savijoki ja Andrzej Wilkus. Opintojen aikana hän on osallistunut myös kansainvälisesti merkittävien kitaristien mestarikursseille. Kentala on soittanut erilaisissa yhtyeissä ja kamarimusiikkikokoonpanoissa kuten NYKY Ensemble, Taurus Quartet (BE) ja Ensemble Nylandia. …

Programme in English 2022

KAUSTINEN CHAMBER MUSIC WEEK  Autumn 2022 (16th to 18th September) Friday 16th September Opening of the chamber music week and art exhibition17.30 Kalliosali Hall, Folk Arts CentreExhibition of wood sculptures by Kaj Lindgård, Visual Artist of the Year, and Rebecka Sofia Ahvenniemi’s sound artwork WINDS.Free Entry Video work and Meet the Artist18.00 Kaustinen Hall and Café KonserttiinaRebecka Sofia Ahvenniemi’s video work …

Haastattelussa Janne Virkkala

Janne Virkkala. Olen Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin 2. soolosellisti. Asun Kaustisella Nikulan kylällä vaimon, 3 lapsen ja koiran kanssa.  – Millainen oli tiesi muusikoksi/säveltäjäksi?  Aloitin sellonsoiton 11-vuotiaana Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa. Kaustisen Musiikkilukion jälkeen suuntasin Sibelius-Akatemiaan, jonka jälkeen vierähti viitisentoista vuotta Uumajassa Ruotsissa orkesterihommissa. Vielä parin mutkan kautta päädyin vuonna 2015 nykyiseen orkesteriini. – Miten rentoudut/mitä teet vapaa-ajallasi? Paras rentoutumispaikka on ehdottomasti meidän pihassa sijaitseva …

Haastattelussa Kimmo Hakola

Olen säveltäjä Kimmo Hakola. Olen toiminut päätoimisena säveltäjänä vuodesta 1984 alkaen. Esiinnyn myös kapellimestarina, pianistina, urkurina ja viulistina. Minulla on 103 opusta: oopperoita, orkesterimusiikkia, konserttoja, kamarimusiikkia, soitinmusiikkia ja lauluja.  Olen toiminut myös viimeiset 20 vuotta aktiivisesti kansainvälisissä ja kotimaisissa kulttuurialan asiantuntijatehtävissä. Hallitusammattilaisen töitä olen vähentänyt viime vuosina keskittyäkseni jälleen enemmän taiteelliseen työhöni.   Tiesin jo lapsena, että minusta tulee muusikko …

Haastattelussa Lauri Sallinen

Olen Lauri Sallinen, muusikko Kuhmosta. Henkisenä kotipaikkanani pidän Kuhmon lisäksi myös Rovaniemeä ja laajemminkin Lappia. Esiinnyn lähinnä klarinetistina, mutta suhtaudun muusikkona elämiseen aika moniulotteisesti. Suunnittelen taide-esityksiä mm. Hiljaisuus-festivaalille Kittilään, ja muutenkin tykkään olla uutta luomassa. Perheessä on säveltäjä-vaimo ja kaksi ihanaa pellavapäätä.  Synnyin sukuun ja perheeseen, jossa on aina joka käänteessä rakastettu yhdessä laulamista. Ehkä se siitä lähti liikkeelle. Klarinetistiksi …

Haastattelussa Jukka-Pekka Peltoniemi

Olen Jukka-Pekka Peltoniemi, toimin Oulu Sinfoniassa trumpetin varaäänenjohtajana. Soitan aktiivisesti myös muissa kokoonpanoissa sekä klassista että jazz-musiikkia, nautin kovasti saadessani toimia monipuolisesti musiikin parissa. ** Aloitin trumpetinsoiton Rovaniemellä 9-vuotiaana, siitä opintoni etenivät Oulun konservatorion kautta Sibelius-Akatemiaan sekä Tukholman kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun. Olen työskennellyt useissa suomalaisissa orkestereissa ja Oulussa viimeiset 12 vuotta. **  Vapaa-aikanani urheilen monipuolisesti ja touhuilen lapseni sekä koirani kanssa. …

Haastattelussa Annemarie Åström

Kuka olet ja mitä teet? -Olen monipuolinen viulisti Annemarie Åström Kirkkonummelta, joka viihtyy niin orkesteri-, kamari- että solistimuusikon rooleissa. Pidän myös opettamisesta sekä työstäni Wegelius Kamarijousien taiteellisena johtajana, jossa pystyn yhdistämään ja toteuttaa luovalla tavalla kaikkia roolejani muusikkona. ** Millainen oli tiesi muusikoksi? -Innostuin viulunsoitosta nähtyäni noin kolme-vuotiaana televisiossa Géza ja Csaba Szilvayn Viuluviikarit Ihmemaassa-ohjelman. Aloitin sitten soittamisen Lohjan Musiikkiopistossa …