Aloitin viulunsoiton viisivuotiaana isä-Aaron kanssa kaustislaisena pikkupelimannina. Kotiseudullani Kaustisella oli teinivuosinani perehdyttämässä klassiseen soittoon Mauno Järvelä, Juha Kangas ja Kaija Saarikettu, ja suunta ammattimuusikoksi selkiytyi pikkuhiljaa kouluvuosien aikana. Isoa ymmärrystä musiikista ja soittamisesta kertyi myös Jennifer ja Endre Wolfilta Edsbergin musiikkikoulussa Tukholmassa. Siellä tapasin mestarikurssilla barokkiguru Reinhard Goebelin, ja tartuttamansa barokkiviruksen takia oli pakko lähteä hänen vanavedessään Kölniin hakemaan lisäoppia. Olen …
Taiteen valoa talven keskelle!
Keski-Pohjanmaan ainutlaatuinen kulttuurikehto Kaustinen on jälleen pakattu täyteen taide-elämyksiä! Taiteellisen johtajan Kaija Saariketun suunnittelema 44. Kaustisen kamarimusiikkiviikon monipuolinen ohjelma sisältää musiikkia barokista uusimpaan suomalaiseen musiikkiin. Kamarimusiikkiviikko järjestetään 28.1–5.2.2022. Viikon aikana kuullaan useampi kantaesitys, ja Suomen-ensiesityksensä saa amerikkalaissäveltäjä Missy Mazzolin viulukonsertto. Kaikkiaan tarjolla on yhdeksän konserttia sekä vuoden kuvataiteilijan näyttely Kansantaiteenkeskuksen Kalliosalissa. Uutta ovat viikon aikana järjestettävät Tapaa taiteilija ‑tilaisuudet konserttien …
Mats Holmqvist
Mats Holmqvist (s.1965) valmistui teatteritaiteen maisteriksi Helsingin Teatterikorkeakoulusta v. 1991. Hän on työskennellyt näyttelijänä useassa suomenruotsalaisessa teatterissa, kuten Wasa Teater, Lilla Teatern, Teater Viirus och Svenska Teatern. Vapaana näyttelijänä hän on vieraillut monissa eri teattereissa Kokkolasta käsin. Monista rooleista mainittakoon Johannes Smeds näytelmässä ”Colorado Avenue”, Cyrano musikaalissa ”Cyrano The Musical” ja Tevje Wasa Teaternin Viulunsoittaja Katolla -musikaalissa. Hän on ohjannut mm. lastenoopperan …
Mauno Järvelä
Mauno Järvelä syntyi Kaustisella v. 1949. Hänen isänsä, isoisänsä ja enonsa olivat mestaripelimanneja, niinpä myös Mauno oppi jo lapsena kaustislaisen kansanmusiikin perin juurin. Myöhemmin hän kouluttautui ammattimuusikoksi, soitti Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, Radion Sinfoniaorkesterissa sekä Kokkolan orkesterissa. Vuodesta 1985 hän on toiminut viulunsoiton opettajana Perhonjokilaakson kansalaisopistossa ja luonut perinnemusiikkia ja länsimaista taidemusiikkia yhdistävän opetusmetodin. Syntynyttä toimintatapaa on ruvettu kutsumaan Näppäripedagogiikaksi. Siinä …
Piia Komsi
Koloratuurisopraano Piia Komsi aloitti musiikkiopintonsa Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa 7-vuotiaana Jouko Paavolan ja Lauri Pulakan sello-oppilaana. Teini-ikäisenä hän pääsi professori Arto Noraksen oppilaaksi Sibelius-Akatemiaan, jossa suoritti sellodiplominsa. Sello-opintojaan hän täydensi vielä Ruotsissa Frans Helmersonin johdolla ja USA:ssa Yalen yliopistossa Aldo Parisotin johdolla, missä hän myös opiskeli laulua Lily Chookasian opettajanaan. Selloensikonserttinsa hän piti 1990. Laulajana hän valmistui Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta 2002 opettajanaan Marjut …
Tuomas Hannikainen
Tuomas Hannikainen (ent. Ollila) suoritti Sibelius-Akatemiassa viulunsoiton diplomin vuonna 1988 ja kapellimestaridiplomin Jorma Panulan luokalta 1991. Hän valmistui musiikin tohtoriksi vuonna 2018 aiheenaan Sibeliuksen näyttämömusiikki. Hannikainen on johtanut kaikkia merkittäviä orkestereita Skandinaviassa ja Australiassa. Lisäksi hän on toiminut kapellimestarina lähes kaikissa Länsi-Euroopan maissa, sekä vieraillut useasti pohjois-amerikkalaisten ja aasialaisten orkestereiden edessä. Tuomas Hannikainen on toiminut Tampere Filharmonian ja Suomen Barokkiorkesterin …
Sonja Fräki
Sonja Fräki (s. 1977 Helsinki) on aktiivisesti esiintyvä pianotaiteilija, joka tunnetaan niin solistina kuin kokeneena kamarimuusikkonakin. Fräkin ohjelmisto kattaa laajasti klassista perusrepertuaaria ja hän on myös innokas uuden musiikin tulkki. Hänen erityisalaansa on Kalevi Ahon pianotuotanto, jonka hän on soittanut kokonaisuudessaan. Ahon tuotanto oli myös Fräkin taiteellisen tohtorintutkinnon aihe. Hän valmistui musiikin tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta syksyllä 2016. Fräki on menestynyt …
Peter Herresthal
Viulisti Peter Herresthal tunnetaan taidokkaana ja kekseliäänä nykymusiikin tulkkina, joka on yhtä kotonaan niin konserteissa kuin levytyksissäänkin esittäessään konserttoja mm. Per Nørgårdilta, Arne Nordheimilta, Ørjan Matrelta, Henri Dutilleux’ltä, Thomas Adès’lta, Harrison Birtwistleltä, Olav Anton Thommessenilta, Henrik Hellsteniukselta and Jon Øivind Nessiltä. Herresthal on esiintynyt johtavien orkestereiden ja yhtyeiden kanssa ympäri maailmaa, joista mainittakoon BBC Philharmonic, Orchestre National des Pays de …
Maria Puusaari
Viulisti Maria Puusaari (s. 1977 Oulu) tunnetaan nykymusiikkiaktivistina etenkin Uusinta Ensemblen ja Uusinta-jousikvartetin riveistä. Hän on tilannut ja kantaesittänyt runsaasti uusia teoksia sekä esiintynyt lukuisilla festivaaleilla ja konserttisarjoissa eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Puusaari myös opettaa säännöllisesti sekä säveltäjiä että muusikoita nykymusiikkiworkshopeissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Vuodesta 2002 alkaen Puusaari on ollut Radion sinfoniaorkesterin jäsen. Nykymusiikin lisäksi Puusaari esittää vanhempaa …
Kreeta-Maria Kentala & Tea Polso
Kreeta-Maria Kentala ja Tea Polso ovat muusikoita, jotka kaustislaisten pelimannisukujuuriensa ansiosta ovat pienestä pitäen päässeet kansanmusiikin vaikutuspiiriin. Pelimannisoitto on seurannut mukana läpi elämän, vaikka molemmat työskentelevät klassisen musiikin ammattilaisina. Kreeta-Maria Kentala on opiskellut viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja Edsbergs musikinstitutissa Tukholmassa sekä barokkiviulunsoittoa Hilversumin taidekorkeakoulussa. Hän toimii vapaana taiteilijana liidaten orkestereita ja esiintyen kamarimuusikkona ja solistina. Tea Polso on valmistunut Sibelius-Akatemian vanhan …