Eeva Oksala

Viulisti, musiikin tohtori, Eeva Oksala on monipuolinen esiintyjä, solisti sekä orkesteri- ja kamarimuusikko. Hän aloitti viulunsoiton 4-vuotiaana isoisänsä Simo Oksalan johdolla. Tampereen Konservatorion kautta tie vei Sibelius-Akatemiaan, jossa Oksala opiskeli vuosina 2002-2008 esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa professori Mi-Kyung Lee ja professori Kaija Saariketun johdolla.  Keväällä 2018 Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa tarkastetussa taiteellisessa tohtorintutkinnossaan Oksala syventyi muusikon esiintyjyyteen ja sen kehittymiseen vaikuttaviin tekijöihin. Oksalan …

Onni Koivisto

Onni Koivisto (s. 2003) on kokkolalainen viulunsoiton opiskelija. Onni aloitti viulunsoiton 5-vuotiaana. Viulu valikoitui soittimeksi isosiskon, äidin ja isän vanavedessä. Opinnot alkoivat Keski-Pohjanmaan Konservatoriossa Raila Järvelän johdolla. Tällä hetkellä Onni opiskelee neljättä vuotta Kreeta-Maria Kentalan oppilaana. Syksystä 2019 lähtien opinnot ovat jatkuneet sekä konservatorion ammatillisella perustutkintolinjalla että Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Kaija Saariketun johdolla. Vuosien varrella Onni on soittanut mm. Viskurit-viuluyhtyeessä, konservatorion …